Lotus-pomo kehuu Grosjeania: ”Kasvanut suuresti viime vuosina”
Kuva: Getty Images
Lotus F1 Teamin tuore apulaistallipomo Federico Gastaldi kommentoi tallin toimittamassa haastattelussa muun muassa ranskalaiskuski Romain Grosjeanin kasvua viime vuosina.
Kausina 2012-2013 supertähti Kimi Räikkösen varjoon jäänyt Grosjean on kasvanut tietyllä tapaa Lotuksen uudeksi johtavaksi kuljettajaksi. Gastaldin mielestä Grosjean on ottanut paikkansa hienosti.
– Romain on kasvanut suuresti parin viime vuoden aikana. Hänen lähestymistapansa tallia kohtaan on hyvin positiivinen: hän ymmärtää, että teemme suuria ponnisteluita, aivan niin kuin hänkin ohjaamossa.
Lotuksen suorituskyky on ainakin toistaiseksi ollut selvästi heikommalla tasolla kuin kahtena viime vuotena.
– Kuten kaikki me, hän on luonnollisesti turhautunut. Hän on kuitenkin hyvin käytännöllinen ja haluaa ymmärtää, mitä häneltä tarvitaan päästäksemme eteenpäin oikeaan suuntaan. Australia oli hänelle rankka kisaviikonloppu vaikeiden harjoitusten ja katastrofaalisen aika-ajon jälkeen. Kisa oli mitä oli, mutta viime kädessä hän on hyvin positiivinen – hän tietää, että tämä on hyvä talli, joka tuottaa loistavia autoja ja voittaa kisoja.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Ott Tänak: tyly näkemys MM-rallin kuskeista
- Kalle Rovanperä sivussa – nämä nimet ratkaisevat Super Formula -kauden 2026
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- Toyotalta paljastus: Kalle Rovanperän päätös ei perustunut pelkästään terveysmurheisiin
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- IS: Marcus Grönholm jahtaa unelmaansa: ”Jari-Matti, sinulla on numeroni”
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- Jari-Matti Latvalalta iso uutinen
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä