Ex-kuski ennakoi ketkä pärjäävät 2014 – ja ketkä eivät
Kuva: Getty Images
Entinen formula ykkösissäkin vaikuttanut kilpa-ajaja Allan McNish odottaa McLarenin Jenson Buttonin osakkeille nousua kun formula ykkösissä alkaa polttoainerajoitteinen uusi aikakausi.
Mies kirjoittaa BBC Sportin kolumnissaan, että britin pehmeä ajotyyli, jollaisesta muun muassa myös suomalaiskuljettajat Kimi Räikkönen ja Valtteri Bottas tunnetaan, tulee tuomaan tuloksia kisakaudella.
– Button ajaa luonnostaan tällä tavoin. Hän käyttää polkimia hyvin pehmeästi ja tasaisesti ja on aina ollut varsin herkkä kaasulla, McNish kirjoittaa.
– Sen vuoksi hän on loistanut sateella tai vaikeissa olosuhteissa, eikä niinkään puhtaassa nopeudessa aika-ajokierroksella.
– Koska hän ajaa näin luonnostaan, odottaisin hänen kykenevän saamaan parhaan irti autosta erityisesti kun polttoaineenkulutus on korkea. Ennakoin, että hän pystyy maksimoimaan sen ja optimoimaan polttoaineenkulutuksen kierros toisensa jälkeen.
Aggressiivisesti ajavat kuljettajat puolestaan tulevat kärsimään uusista säännöistä, skotti arvelee.
– En halua haukkua häntä, mutta esimerkki olisi Lotuksen Pastor Maldonado. Hän on kaasulla varsin aggressiivinen ja pelaa sillä enemmän osana ajotyyliään, McNish sanoo.
– Hän retuuttaa autoa enemmän, mitä on mukava seurata katsojana. Se on nopea tyyli, mutta ei välttämättä auta juurikaan tällaisessa ympäristössä, koska se kuluttaa enemmän polttoainetta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”