Kuljettaja odottaa viime kauden saataviaan Lotukselta

Lotuksen Davide Valsecchi on ilmoittanut kuuluvansa niihin kuljettajiin, jotka eivät ole vielä palkkaa saaneet viime kaudelta. 26-vuotias toimi tallin kolmoskuljettajana kaudella 2013.
– Sopimukseni mukaan minun palkkani on kuin tarjoilijan palkka. He eivät ole maksaneet minulle vielä, Valsecchi sanoi f1passion-sivustolle.
– He maksavat varmasti heti kun he ovat siinä asemassa, että pystyvät maksamaan velkansa. He ovat käyttäytyneet hyvin minua kohtaan siitä lähtien kun he valitsivat minut: kun he laittoivat minut treenaamaan [Romain] Grosjeanista nousseiden epäilysten vuoksi ja he olivat reiluja kertoessaan, että [Heikki] Kovalainen tulisi talliin [kauden 2013 lopun ajaksi].
GP2-mestari kertoi tapaavansa aiempien raporttien mukaan tehtävänsä äskettäin jättäneen Lotuksen toimitusjohtajan Patrick Louisin lähipäivinä.
– Kenties hän haluaa toivottaa hyvää uutta vuotta tai kertoa, että he ovat palkanneet [FR3.5-kuski Marco] Sørensenin, italialainen ennakoi palaverin antia.
– Minulla ei ole mitään odotuksia, mutta meillä tulee varmasti olemaan hyvä keskustelu. Mikäli he tarjoavat minulle samanlaista tehtävää kuin viime vuonna – ei kilpa-ajoa – sitten pysyn mieluummin kotona ja autan isäni yrityksessä Ediltecnicassa.
– En ole kiinnostunut formula ykkösistä vain kommentoidakseni sitä telkkarissa. Haluan kilpailla.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- McLaren-tähdeltä rehti ja karu tilitys: ”Tein itsestäni pellen”
- Hurjaa draamaa Kanadan GP:ssä: McLaren-kuljettajat kolaroivat kilpailun loppuhetkillä
- Kanadan GP:ssä surullinen hetki: Murmeli jäi Lewis Hamiltonin Ferrarin alle
- Kanadan aika-ajoissa sensaatio: Mercedeksen George Russell paalulle viime hetkillä
- F1-tuomari on hyllytetty Kanadan GP:stä – syynä kommentit Max Verstappenista
- Ferrarin myrsky yltyy: Charles Leclercille hurja kolari Kanadan harjoituksissa
- Vahvistus: Lance Stroll tekee paluun Kanadassa
- F1-sarja matkaa jälleen Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Kalle Rovanperä päätti Sardinian rallin kunnialla
- Mersun George Russell voi tehdä yllättävän siirron