McLaren-pomo perusteli tulokkaan valintaa kisakuljettajaksi
McLarenin hallintojohtaja Jonathan Neale on perustellut uuden työnsä tällä viikolla tallissa aloittaneen Kevin Magnussenin nostoa kisakuljettajaksi tulevaksi kaudeksi. FR3.5-mestari korvasi McLarenilla ainoastaan vuoden viettäneen Sergio Perezin ja on sen ensimmäinen tulokaskuljettaja sitten Lewis Hamiltonin.
Tilaisuuden tarjoaminen kuljettajalle, jonka F1-kokemus rajautuu ratatestaamiseen, ei ole perusteeton riski, Neale sanoo.
– Kauden 2013 aikana Kevin todellakin paiski töitä. Hän alkoi osoittaa kaikkia niitä ominaisuuksia, jotka tekevät hänestä suuren kuljettajan jonain päivänä, pomo selitti.
– Voittaakseen WSR:ssä on oltava laaja-alainen osaaja: on osattava työskennellä insinöörien kanssa, ymmärrettävä tekniikkaa, minkä lisäksi tarvitaan myös sinnikkyyttä – on päästävä yli väistämättömistä vastoinkäymisistä ja selvittävä voittajana, McLaren-pomo jatkoi.
21-vuotiaan lahjakkuus on ollut ilmeistä jo pidempään, mutta kuluneella kaudella löytyi myös huima tasaisuus tuloksissa, mikä näkyi ylivoimaisena sarjavoittona.
– Viime vuosina Kevin on osoittanut, että hänellä on raakaa nopeutta ja aggressiivisuutta, mutta tänä vuonna hän myös hallitsi ne, Neale selitti.
– Hän tietää, milloin on syytä puskea ja milloin parempi vain tuoda auto kotiin. Sellainen kurinalaisuus toi hänelle upean voiton mestaruussarjassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- MM-ralli – kausi 2026
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- IS: Manageri paljasti uutta tietoa Kalle Rovanperän tilanteesta
- Lewis Hamilton latasi terveiset epäilijöilleen – lopettamispuheet voidaan unohtaa