Tallipomo: ”Kimi Räikkönen tulee olemaan suuri uhka kisassa”
Kuva: Getty Images
Lotuksen ratatoimenjohtaja Alan Permane kehui vuolaasti Romain Grosjeanin aika-ajosuoritusta, joka toi hänelle neljännen sijan Korean Yeongamissa lauantaina. Red Bullin Mark Webberin kymmenen ruudun rangaistuksen vuoksi Lotus-kuljettaja aloittaa peräti ruudusta kolme sunnuntain kisan.
– Me olemme erittäin tyytyväisiä Romainin aika-ajosijoitukseen, jonka hän ansaitsi esimerkillisten suoritusten jälkeen kaikissa jaksoissa kaiken sujuttua tarkalleen suunnitelmien mukaan, insinööri kiitteli.
– Hän kesti ylimääräisen paineen ensimmäisessä sessiossa käyttäen vain keskikovaa rengasseosta, minkä ansiosta hänellä oli käytössään kaksi satsia superpehmeitä viimeisessä osiossa, Permane jatkoi.
Kimi Räikkönen, joka kertoi kärsineensä autossaan aliohjautumisesta läpi viikonlopun, ei onnistunut Q3:ssa ajettuaan mutkia leveäksi. Hän oli kymmenes ja aloittaa Webberin rangaistuksen vuoksi sijaa ylempää.
– Kimillä ei ollut tilaisuutta kahteen vetoon viimeisessä sessiossa, ja valitettavasti hänen ratkaiseva kierroksensa ei onnistunut aivan suunnitellusti, Permane myönsi lisäten:
– Kuten aina, hän tulee olemaan kuitenkin suuri uhka kisassa, joten meillä on hyvät odotukset huomisesta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen