McLaren-pomo toivoo muutosta 2014 sääntöihin – ”Sille on hyvät perusteet”
Kuva: Getty Images
McLarenin tallipäällikkö Martin Whitmarsh on sitä mieltä, että ensi kauden autojen sääntöjen rajoittamaa minimipainoa tulisi nostaa.
Nykyisin autojen kokonaispaino, johon sisältyy myös kuljettaja, saa olla minimissään 642 kiloa, mihin tallit myös auton nopeuden maksimoimiseksi aina pyrkivät.
Ensi vuonna käyttöön otettavat uudet voimanlähteet tulevat kasvattamaan autojen painoa selvästi, minkä vuoksi myös autojen minimipainoa on nostettu aina 690 kiloon asti. Noston ei odoteta kuitenkaan kattavan moottoreiden lisääntynyttä painoa.
Raskaammat kuljettajat ovatkin näin ollen ensi kaudella heikommassa asemassa suhteessa kevyempiin kilpakumppaneihinsa. Mediahuhuissa sarjan kookkaimpiin kuljettajiin kuuluvan Nico Hülkenbergin on muun muassa väitetty menettäneen painonsa vuoksi mahdollisuuden päästä huipputalliin.
Whitmarsh, jonka johtamassa tallissa ajaa kuljettajaksi melko isokokoinen Jenson Button, sanoo painorajoituksen noston olevan hyvä idea, joka saattaa osoittautua kuitenkin epärealistiseksi.
– Sille on hyvät perusteet, mutta formula ykköset eivät vain toimi niin. Oman edun tavoittelu tulee voittamaan. Ne tallit, joiden mielestä asia on kunnossa, tulevat estämään kaikki muutokset, Whitmarsh ennakoi BBC Sportille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen