Lewis Hamilton tunnustaa MM-sarjassa nousemisen hankaluudet – ylistää Kimi Räikköstä
Hopeanuolensa kuljettajien MM-sarjan neljännelle paikalle hilannut Lewis Hamilton tunnustaa brittilehti The Guardianin sivuilla, että MM-johtaja Sebastian Vettelin lisäksi myös kakkos- ja kolmospaikalle nousu on hankalaa.
– En ole toisena, olen neljäntenä. Joten minun täytyy ponnahtaa ensin Fernandon [Alonso] ja sitten Kimin [Räikkönen] edelle – kahden kaverin, jotka ovat olleet valtavan tasaisia. Erityisesti Kimi.
– On hankalaa sijoittua pysyvästi heidän edelle, kun ottaa huomioon että Kimi on ajanut pisteille ties kuinka pitkään – luoja tietää. Mutta minä jahtaan heitä. Yritän pienentää eroa Fernandoon ja ohittaa hänet. Sitten siirryn Kimiin, Hamilton suunnittelee.
Brittikuskin ero Räikköseen on 10 pistettä, Alonsoon yhdeksän. Hän otti kauden ensimmäisen voittonsa neljä viikkoa sitten Unkarissa.
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Tyly takaisku – Liam Lawson hylättiin Meksikon GP:n aika-ajoissa
- Lewis Hamiltonille uran ensimmäinen paalu Ferrarilla – McLaren-kuski epäonnistui totaalisesti
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Lando Norris harjoituskärkenä – Cadillacilla jälleen ongelmia
- F1-sarjassa jättiyllätys – talli potki GP-voittajan pihalle Meksikon osakilpailusta
- Valtteri Bottaksen korvaajaehdokas pahassa pinteessä – nolo virhe julki
- Red Bull -kuskin pinna paloi täysin – tönäisi katsojaa
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Rengasjätti suunnittelee yllätyspaluuta F1:een
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille
- F1-mestaruus voi ratketa jo ennen viikonlopun kilpailua: Tästä on kyse