Alonso povaa epäonnea Vettelille – ”Hiukan epätavallista”

Kolmantena kuljettajien MM-sarjassa majaileva Fernando Alonso toivoo onnensa kääntyvän tulevissa kisoissa.
Sarjajohtaja Sebastian Vettel ei ole tällä kaudella vielä neljättä heikommalle sijalle jäänyt kisassa, kun taas Alonso on keskeyttänyt yhden ja ollut jäännöspisteillä kahteen otteeseen.
– Meidän on keskityttävä todella kovasti, sillä meillä on ollut varsin epäonnisia tilanteita tänä vuonna, Alonso sanoi sarjan kotisivulla.
– Monacossa meillä ei tietenkään ollut vauhtia, mutta saimmepahan ainakin kuusi pistettä, mikä ei ole upea tulos, mutta parempi kuin ei mitään. Jos verrataan viime kauteen, meillä on on nyt kaksi pistettä enemmän tässä vaiheessa, joskin olimme silloin sarjan kärjessä, joten olemme pärjänneet paremmin tänä vuonna.
Red Bull -kuljettaja Vettel ei ole jäänyt pisteittä sitten viime syksyn Italian GP:n. Alonso arvelee, että vastoinkäymisiä tulee vielä saksalaisellekin.
– On hiukan epätavallista, että Sebastian on ottanut niin paljon pisteitä kuudessa kisassa. Tavoitteemme on siis olla hänen edellään tulevissa kisoissa ja uskomme, että epäonnea tulee hänellekin, kuten kävi Kimille [Räikkönen] Monacossa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle