Caterham-pomo kertoo, mikä on futiksen ja formula ykkösten ero

Caterham-konsernipomo Tony Fernandes uskoo tehneensä virheen siinä, että hän ei jättänyt F1-talli Caterhamin päällikkyyttä jo aiemmin. Tehtävän otti ranskalainen Cyril Abiteboul kauden 2012 lopulla.
Malesialaisliikemies kertoi London24.com-sivustolle, että muutokset hänen omistamassaan futisseura QPR:ssä viime kesänä olisivat vaatineet häneltä enemmän huomiota. Seura tippui valioliigasta ensi kaudeksi.
– Oli virhe, että en kuluttanut siihen aikaa niin paljon kuin minun olisi pitänyt. Sen takia ajattelin, että ehkä on parasta jättää tehtävä [tallipäällikkönä]. Me olemme ratkaisseet sen videokonferenseilla ja puhelimella.
Molemmat lajit vievät aikaa ja vaativat keskittymistä. Selvä erokin kahdelta kaikesta huolimatta löytyy.
– Formula ykkösissä ei ole putoamista sarjatasolla, ainoastaan konkurssi. Formula ykköset ovat hieman helpompi ennakoida.
– Tiedät suurin piirtein miten työsi tuulitunnelissa näkyy tuloksissa. Se on myös tylsä juttu formula ykkösissä. QPR voi otella Arsenalia vastaan ja voittaa – koskaan ei voi tietää. Mutta formula ykkösissä tiedän, että Caterham ei tule lyömään McLarenia.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa