Entinen F1-kuljettaja Alex Wurz ei usko Lotuksen alkukauden tulosten kertovan juurikaan tulevasta. Kimi Räikkönen voitti avauskisan Australiassa, joskin jäi sittemmin jäännöspisteille Malesiassa autolle sopimattomissa olosuhteissa.

Saksalaisen Spox-sivuston kysyessä, että kuinka vahvana hän pitää tallia, itävaltalainen vastasi kiertelemättä.

– Eivät tarpeeksi vahvoja maailmanmestaruuteen. Uskallan sanoa näin.

– Tunnen Lotuksen johdon; he ovat erittäin fiksuja ja innovatiivisia ihmisiä. Heti kun saadaan uusia ideoita, he ovat ensimmäisten joukossa. Mutta lopulta budjettia kehitystaisteluun suurten tallien kanssa heillä ei ole. He voivat olla maksimissaan yllättäjä.

Lotuksen vahvuus on jälleen tällä kaudella ollut hellyys renkaille pikemmin kuin puhdas nopeus. Wurz arvioi, että kauden vanhetessa talli tulee hiljalleen menettämään edun.

– Rengasetu on liian pieni. Muut oppivat sopeutumaan, ja siitä eteenpäin kyse on aerodynamiikasta ja resursseista.