Urheiluautovalmistaja paljasti: ”Formula ykköset olivat mahdollisuus”

Porschen T&K -pomo Wolfgang Hatz on paljastanut, että yhtiö harkitsi formula ykkösiin rantautumista lähimenneisyydessä.
Yhtiö päätti lopulta perustaa tallin WEC-sarjan korkeimpaan LMP1-luokkaan ensi kaudeksi. Moottoriurheilun kuninkuusluokan sivuttamiselle oli Hatzin mukaan yksinkertainen syy: sarjan tekninen kehitys palvelee ainoastaan itseään.
– Me olemme urheiluautoyhtiö. Porsche on aina elänyt teknologian siirtämisestä kilpa-ajosta katuautoihin, Hatz sanoi Autocar-lehden mukaan Shanghain autonäyttelyssä.
– Tästä syystä oli selvää kaksi tai kolme vuotta sitten, että meidän pitää palata korkean tason moottoriurheiluun, ja valinta oli tehtävä huippuluokan urheiluautojen ja formula ykkösten välillä.
– Mutta lopullinen päätös oli ainoa looginen vaihtoehto; formula ykköset olivat mahdollisuus, mutta lajilla ei ole relevanssia katuautovalmistukseen. Laji pyörii julkisuudessa paljolti politiikan ja renkaiden ympärillä – ei niinkään moottoreiden ja runkojen.
– Aerodynamiikka on myös uskomatonta, mutta niin äärimmäistä, että se ei voi vahvistaa ymmärrystämme katuautojen kehityksestä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle