Kimi Räikkönen nousi palkintokorokkeelle!
Kuva: Getty Images
Bahrainin GP on päättynyt Red Bullin Sebastian Vettelin ylivoimaiseen voittoon. Lotuksen vain kahdesti pysähtynyt Kimi Räikkönen nousi upeasti toiseksi ja tallikaveri Romain Grosjean oli kolmas.
Muut pistesijat menivät järjestyksessä Force Indian Paul di Restalle, Mercedeksen Lewis Hamiltonille, McLarenin Sergio Perezille, Red Bullin Mark Webberille, Ferrarin Fernando Alonsolle, Mercedeksen Nico Rosbergille sekä McLaren Jenson Buttonille.
Williamsin Valtteri Bottas oli 14:s ja Pastor Maldonado 11:s.
Rosberg kärjessä lähdössä
Rosberg aloitti kärjessä, mutta menetti sijoituksensa alkukierroksilla ensin Vettelille, myöhemmin Alonsolle ja lopulta myös di Restalle. Räikkönen puolestaan tippui alussa yhdeksänneksi saatuaan ensin kohtuullisen startin, jossa hän nousi yhden sijan seitsemänneksi. Noustuaan kärkeen, Vettel tapansa mukaisesti repi nopeasti itsensä haastajien DRS:n ulottumattomiin. Alonson kisa otti kierroksella 8 käänteen huonompaan jouduttuaan pysähtymään varikolla rikkonaisen takasiiven vuoksi. Alonson DRS oli jumiutunut auki, mikä saatiin korjattua nopeasti, mutta uusi pysähdys oli edessä jo kierroksella yhdeksän. Espanjalainen tippui sijalle 17. Bottas pysähtyi ensi kerran kierroksella 13. Palattuaan radalle, Williams-kuski oli sijalla 15.Räikkönen viimeisenä varikolle
Räikkönen puolestaan teki kaikista kuljettajista viimeisenä ensimmäisen pysähdyksensä. Toiselta sijalta varikolle tullut Räikkönen pysähtyi lopulta kierroksella 16 ja palasi radalle sijalle 10. Ylivoimaisessa vauhdissa ollut Vettel teki toisen pysähdyksensä kierroksella 25. Tässä vaiheessa kaulaa jo toisena olleeseen Grosjeaniin oli niin paljon, että saksalainen palasi radalle suoraan kärkeen. Bottas pysähtyi toisen kerran kierroksella 29. Tulokas oli sijalla 11 ja palasi radalle sijalla 14. Tallikaveri Maldonado oli tällöin sijalla 11. Räikkönen pysähtyi toisen kerran kierroksella 34. Palattuaan radalle, Lotus-kuski oli noussut jo sijalle seitsemän edessään kuljettajia, joilla oli yhä pysähdyksiä jäljellä. Kierroksella 38 Räikkönen oli noussut jo sijalle kolme. Bottas puolestaan oli sijalla 13. Vettel pysähtyi kolmannen kerran kierroksella 42 ja palasi ongelmattoman pysähdyksen jälkeen kärkeen. Samalla kierroksella pysähtyi kolmannen kerran Grosjean, mikä nosti Räikkösen toiseksi.Loppukiri
Bottas pysähtyi viimeisen kerran kierroksella 47, minkä jälkeen hän oli sijalla 14. Maldonado oli 11:s. Neljäntena viimeisen pysähdyksensä jälkeen ollut Grosjean puolestaan ohitti kahden pysähdyksen taktiikalla ajaneen di Restan kierroksella 52. Eroa Räikköseen oli tässä vaiheessa kymmenisen sekuntia. Kun muutoksia kärjessä ei enää nähty, podiumkolmikko oli viimevuotisen kisan mukainen. Keskeytykset: Jean-Eric VergneLUE MYÖS:
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus