Heikki Kovalainen: ”Upeaa työskennellä jälleen tallin kanssa”
Kuva: Getty Images
Bahrainissa Caterhamille paluun varakuljettajana tehnyt Heikki Kovalainen kertoo, että pääsy takaisin F1-ympyröihin tuntuu hyvältä.
Kovalaisen tehtävänä perjantaina oli verrata tallin nykyistä autoa viimevuotiseen, jolla hän ajoi kisakuljettajana.
– Tuntuu hyvältä palata autoon ja on upeaa työskennellä jälleen tallin kanssa. Pääprioriteetti tänään oli antaa oma näkemykseni kauden 2013 autosta siinä muodossa, jossa sillä ajettiin ensimmäisissä kolmessa kilpailussa tällä kaudella sekä antaa palautetta kauden 2013 renkaista.
Kovalainen kuvailee autoa aiempaa vaikeammaksi säätää, mutta arvelee voineensa auttaa työnantajaansa.
– Ensimmäinen reaktioni oli, että tämä auto – joka tietenkin on lähempänä viimevuotista kuin ne, joilla ajamme suurimman osan loppukautta – on kinkkisempi balanssin löytämisen osalta kuin viimevuotinen ja renkaat kuluvat paljon nopeammin.
– Yksi sessio ei tietenkään riitä siihen, että voisin arvioida kuinka paljon säätömuutoksilla voidaan parantaa auton käyttäytymistä, mutta olen kyennyt antamaan tallille paljon palautetta säädöistä ja renkaista, ja uskon sen hyödylliseksi tänä viikonloppuna. Odotan innokkaasti Espanjaa, jossa meillä on lisää uusia osia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä kaukana kärjestä Super Formula -sarjan testeissä – manageri latasi suorat sanat
- Kalle Rovanperän Super Formula -testit pieleen – epäonni piinasi jälleen
- Ex-kuski uskoo Valtteri Bottaksen olevan Cadillacin ykköstykki: ”Paremmin valmistautunut”
- Alex Albon arvioi: Lewis Hamiltonin ajotyyli sopii uusiin F1-autoihin
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia