Brawn: ”Mercedes kehittyy oikeaan suuntaan”

Mercedes-päällikkö Ross Brawn kutsuu tallin kolmevuotisen taipaleen suhteellisen vaatimatonta menestystä ”turhauttavaksi”. Kaudella 2009 talli toimi vielä Brawn GP -nimellä voittaen tällöin tuplamestaruuden.
Brawn, joka on yksi F1-historian menestyneimpiä tallipomoja, sanoo pitkähköksi venyneen kuivan kauden ainoastaan motivoivan entistä lujempaan työhön.
– Mielestäni se saa aikaan enemmän kunnianhimoa. Se saa nälkäiseksi siitä tunteesta, jonka aiempi menestys tarjosi, Brawn selitti F1-sarjan kotisivulla.
– Formula ykköset on uskomattoman haastavaa liiketoimintaa, jossa täytyy onnistua monella tasolla saavuttaakseen menestystä. Me saimme Lewisin (Hamilton) vakuutettua liittymään riveihimme ja me rakensimme erittäin hyvän teknisen kokoonpanon kaudella 2012.
– Auto, joka meillä nyt on, heijastelee tätä. Kuluu vain aikaa käsittää, mitä on tehtävä – että korjattavat asiat ja ratkaisut, jotka on luotava, ovat missä tahansa tallissa 12-18 kuukauden prosessi.
– Kyllä, tämä on turhauttavaa, mutta uskon rehellisesti, että me kehitymme oikeaan suuntaan.
Mikäli kauden 2013 auto ei yhäkään nostaisi Mercedestä kärkitaistoon, kuten tällä hetkellä vaikuttaa, päätähtäin on joka tapauksessa sääntömuutosten jälkeisessä ajassa.
– 2014 on massiivinen mahdollisuus sellaiselle tallille, joka onnistuu silloin. Me luonnollisestikin pyrimme käyttämään hyväksemme tällaiset mahdollisuudet.
– Me olemme moottori- ja alustavalmistaja ja me pystymme suunnittelemaan ja rakentamaan nämä kaksi komponenttia yhdeksi autoksi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa

- Max Verstappen taikoi kanin hatusta – hallitsevalta mestarilta uskomaton veto
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä