Kimi Räikkönen aiheutti kiivasta väittelyä – ”Olisi kamalin tekemämme virhe ikinä”
Kuva: Getty Images
Williamsin entinen hallituksen puheenjohtaja Adam Parr, joka jätti tehtävänsä yllättäen viime kauden alussa, kertoo Kimi Räikkösen jakaneen mielipiteitä tallissa.
Kuten muistetaan, ennen sopimukseen johtaneita neuvotteluita Lotuksen kanssa, Räikkönen neuvotteli Williams-paikasta, minkä talli myönsi avoimesti mediassa.
Parr kertoo nyt, että hän itse kannatti paluuta tehneen ex-mestarin palkkaamista, mutta grovelaistallissa oli myös ihmisiä, jotka olivat jyrkästi sopimuksen tekoa vastaan. Jälkimmäinen näkökanta voitti.
– Yksi tallin jäsen sanoi, että ”meidän on ehdottomasti tehtävä se”. Toinen sanoi, että ”se olisi kamalin virhe, jonka olemme ikinä tehneet”, Parr muisteli F1Racing -lehdessä.
– Minä olin sillä puolella, joka kannatti hänen ottamistaan, mutta lopulta päätin, että riski on liian korkea.
– Olin vaikuttunut hänen intohimostaan ja määrätietoisuudestaan, mutta hän oli silti yhä epävarmuustekijä, emmekä tienneet kuinka laadukkaan paketin voisimme hänelle tarjota.
LUE MYÖS:
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi