Turbo-etana haluaa kilpa-ajotähdeksi – katso video
Viime keväänä julkistetusta DreamWorksin moottoriurheiluaiheisesta Turbo-tietokoneanimaatiosta on nyt katsottavissa traileri. Elokuva tulee teattereihin Yhdysvalloissa ensi heinäkuussa.
Tuotantoyhtiö kertoo, että kyseessä on 3D-komedia Turbo-nimisestä etanasta, joka saa ihmeen ansiosta supernopeuden.
Saatuaan uusia ystäviä niin ikään vauhdista nauttivasta etanajengistä, Turbo saa tärkeän oppitunnin elämässään: kukaan ei pärjää yksin. Näin ollen hän auttaa k.o. etanoita toteuttamaan unelmansa, minkä jälkeen hän käy sanoista tekoihin saavutaakseen omansa: Indy 500 -kisan voiton.
Elokuvan tekijöiden teknisenä konsulttina toimii moninkertainen IndyCar-mestari Dario Franchitti.
Katso pätkä ylhäältä.
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- SK: Kalle Rovanperän sopimuksen yksityiskohdat julki – kilpailee kahdessa lajissa