Kimi Räikkösen tallikaveruudesta kilpaillut antoi periksi – "Olen erittäin surullinen"

Kimi Räikkösen edustaman Lotus-tallin vahvistettua jatkosopimus Romain Grosjeanille, Kamui Kobayashi on ilmoittanut, että hän lopettaa rahoituksen keräämisen kamui-support.com -sivuston kautta tallipaikan saamiseksi.
Japanilaiskuljettaja sanoo, että ”kilpailukykyistä” F1-paikkaa ei ole saatavilla, mikä tarkoittanee sitä, että myöskään Force India ei tule kysymykseen uutena työnantajana ensi kaudella.
– Kiitokset suuresta tuesta. Arvostan sitä, että monet teistä ovat antaneet lahjoituksen, Kobayashi kirjoittaa faneille osoitetussa tiedotteessaan.
Entinen Sauber-kuljettaja kertoo, että hän kykeni hankkimaan itselleen ”ainakin” €8 miljoonan rahoituksen, mihin ilmeisesti sisältyy sekä yksityisiltä faneilta saatu rahoitus että yhtiösponsoreiden tuki.
– Valitettavasti aikaa oli liian vähän, enkä kyennyt saamaan itselleni paikkaa kilpailukykyisessä tallissa kaudelle 2013. On myönnettävä, että olen erittäin surullinen ja pahoillani fanien sekä japanilaisten yhtiöiden puolesta, jotka ovat tukeneet minua. Olen yhä luottavainen, että onnistun siinä 2014.
– Haluan nyt lopettaa keräyksen ja samalla kun säästän kaiken rahan vuodelle 2014, alan tutkia parhaita vaihtoehtoja sekä kaudelle 2013 että myös 2014. Minun pääprioriteettini on saada kilpailukykyinen paikka kaudelle 2014. Minulla ei ole kiinnostusta muita luokkia kohtaan.
– Ilmoitan heti kun olen tehnyt päätöksen kaudesta 2013.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Nähdäänkö Kalle Rovanperä pian F1-auton puikoissa? – ”Katsotaan mitä tapahtuu”
- Mieletön summa! F1-tähden kypärästä maksettiin huutokaupassa ennätyshinta
- Valtteri Bottakselle huippuvahvistus – vastustajatallista lähtöpassit saanut tekniikkaguru liittyy talliin
- Rallisivusto: Kalle Rovanperä neuvottelee Hyundain kanssa – näin manageri kommentoi
- Sergio Perezin matka haastajasta kritiikin kohteeksi – ”Kurkotti johonkin, joka ei ollut koskaan mahdollista”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-paikka vaarassa? Viaplayn F1-asiantuntijat ottivat kantaa
- Valtteri Bottakselta tylyä tekstiä tallinsa suuntaan Espanjan GP:n jälkeen – ”Ehkä he ovat kasanneet jotain väärin”
- Max Verstappen Espanjan GP:n voittoon – onko Mercedes palannut kärkikahinoihin?
- Max Verstappenilta aggressiivista puolustamista Espanjan lähdössä – lauantain sensaatiokuskin kisa pilalla
- George Russellilta ulosajo jo ennen Espanjan GP:n lähtöä – auto vahingoittunut?
- Valtteri Bottakselta tylyä tekstiä tallinsa suuntaan Espanjan GP:n jälkeen – ”Ehkä he ovat kasanneet jotain väärin”
- Onko Valtteri Bottaksen F1-paikka vaarassa? Viaplayn F1-asiantuntijat ottivat kantaa
- Kalle Rovanperältä käsittämätön veto Power Stagella – MM-johto kasvoi runsaasti viisaan ajon myötä
- Sergio Perezin matka haastajasta kritiikin kohteeksi – ”Kurkotti johonkin, joka ei ollut koskaan mahdollista”
- Tässä syy Fernando Alonson huonolle aika-ajolle – ”Toinen sija oli silti mahdollinen”
- Valtteri Bottakselle huippuvahvistus – vastustajatallista lähtöpassit saanut tekniikkaguru liittyy talliin
- George Russellilta ulosajo jo ennen Espanjan GP:n lähtöä – auto vahingoittunut?
- Rallisivusto: Kalle Rovanperä neuvottelee Hyundain kanssa – näin manageri kommentoi
- EK15: Hyundai ylhäisessä kaksoisjohdossa yötauolle – Kalle Rovanperä kiinni palkintopallissa
- EK18: Sardinian MM-rallissa varmistelun makua – Hyundai-kuski joutui keskeyttämään