Lotus keskittyy Räikkösen sarjasijoituksen puolustamiseen ensi viikonloppuna

Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier haluaa keskittyä F1-kauden päättävässä Brasilian GP:ssä Kimi Räikkösen pitämiseen kuljettajien sarjan kolmosena.
Räikkönen johtaa Lewis Hamiltonia 16 pisteellä, joka on kuitenkin kaikkea muuta kuin turvallinen asema McLarenin kahden viimeisen viikonlopun hurjan vauhdin huomioon ottaen. Lotus-pomo toivookin palkintokorokesijoitusta Interlagosista.
– Me haluamme tietenkin tehdä parhaamme häiritsemättä mestaruustaistoa Fernandon (Alonso) ja Sebastianin (Vettel) välillä, Boullier kertoo tallin kisaennakossa.
– Jos voimme olla vahvasti pisteillä tai ihanteellisesti taistelemassa palkintokorokkeesta, se olisi mukavaa. Vaikkakaan tallien sarjan osalta mitään taisteltavaa ei enää ole, Kimi on yhä tiukassa taistossa kolmossijasta kuljettajien sarjassa, joten tulemme tekemään kaikkemme, että hän saa pitää sen sijoituksen.
– Me tulemme tähtäämään kauden päättämiseen myönteisissä merkeissä ja pyrimme kuljettajamaan sen tuoman liike-energia talven yli.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos