Vettelillä oli tiukat paikat – "Ei ihan suunnitelmien mukaista"

Intian huomiseen GP-kisaan paalulta lähtevä Sebastian Vettel kertoo, että vauhtia olisi ollut enemmänkin tarjolla.
Vettelin ensimmäinen yritys Q3:ssa meni pieleen, mutta lopulta nopeimpaan aikaan jaksolla riitti melko riskitön ajo.
– Se oli tiukka sessio, erityisesti lopussa. Ensimmäisellä vedollani tein pienen virheen nelosmutkassa ja minun piti keskeyttää kierros. Se ei ollut ihan suunnitelmien mukaista, Vettel sanoi lehdistötilaisuudessa.
– Sitä ennen meillä oli ollut hyvät aika-ajot ja luonnollisestikin päätimme tehdä uuden vedon. Meillä oli ainoastaan yksi satsi renkaita jäljellä ja onneksi onnistuin saamaan kierroksen kokoon. Olin todella tyytyväinen itse kierrokseen.
– Siellä täällä olisin voinut potentiaalisesti olla hieman nopeampi – erityisesti nelosmutkassa, koska tällä kertaa huolehdin, että en lukitse etupyöriä. Mutta kaiken kaikkiaan tähän mennessä viikonloppu on ollut hieno, eikä auton kanssa ole ollut mitään ongelmia.
– Jätkät ovat paineneet todella kovaa ja olemme saaneet hyvää palautetta myös tehtaalta, mikä on ollut todella hyödyllistä, joten kiitokset sinne myös.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”