Sebastian Vettel paljasti salaisuutensa – "Voi v*ttu – tämä on Formula 1"
Sebastian Vettel on paljastanut salaisuuden hänen uskomattomaan paluuseensa mestaruustaistoon ja ylipäätään jatkuvaan motivaatioon voittaa.
Voitettuaan kaksi edellistä mestaruutta, joista jälkimmäisen sanelevaan tyyliin, saksalainen kertoo, että on hyvä tulla välillä muistutetuksi siitä, mitä hän oikeastaan tekee.
Näin ollen hänellä on Sveitsin kodissaan oma museo, jonka hän on omistanut kunnianosoituksena omalle erinomaisuudelleen.
Kyseisessä tilassa on esillä erinäisiä esineitä hänen uransa varrelta, kuten kypäriä ja tyhjiä shampanjapulloja.
– Kun herään aamulla, minun ensimmäinen ajatukseni ei ole, että olen maailmanmestari, sillä tämä on työtäni. On siis mukava muistuttaa asiasta itseään, Vettel kertoo The Sun -lehden mukaan.
– Minulla on huone, jossa kaikki palkintoni ovat. Asetan myös joitain esineitä seinille ja hyllyille. Sitten kävelen niiden ohi ja kaikki onnelliset muistot tulvivat takaisin.
– Muistelet menneisyyttä ja mietit, että ”Voi v*ttu, tämä on Formula 1. Tämä on se juttu, mistä olet aina haaveillut.”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Ott Tänak: tyly näkemys MM-rallin kuskeista
- Kalle Rovanperä sivussa – nämä nimet ratkaisevat Super Formula -kauden 2026
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- Toyotalta paljastus: Kalle Rovanperän päätös ei perustunut pelkästään terveysmurheisiin
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”