Pitääkö Kimi Räikkösen pyytää anteeksi? – Näin Fernando Alonso vastasi
Fernando Alonso ei vaadi Kimi Räikköseltä anteeksipyyntöä kaksikon osumasta Suzukan startissa. Maailman mediat jakautuivat tällä viikolla kahtia syntipukin nimeämisessä, mutta luonnollisestikin Ferrarin näkemys asiasta oli se, että syy oli Räikkösen.
Nyt espanjalainen sanoo, että kyseessä oli kisatilanne ja olosuhteet olivat hankalat.
– Ei [tarvitse pyytää anteeksi], minusta lähtö Suzukassa oli erittäin tiukkaa meidän kaikkien välillämme. Se on ongelmana keskiryhmässä aloittaessa. Minulla oli Jenson (Button) oikealla, Kimi vasemmalla, eikä siinä voi vain kadota, Alonso sanoi torstaina FIA:n lehdistötilaisuudessa Koreassa.
– Tilanne oli onneton Kimin etusiiven ja minun takarenkaani osalta. Kumin puhkeamisen jälkeen en pystynyt enää käynnistämään autoa mutkassa, joten se oli sekoitus seikkoja, jotka eivät olleet meistä kiinni.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen