Loeb tyytyväinen päiväänsä – "Latvala painanut todella kovaa"
Kuva: Getty Images
Ranskan rallin ensimmäinen kokonainen päivä sujui pääosin Citroënin Sebastien Loebin tahdissa. Toisena on Jari-Matti Latvala, joka otti nimiinsä kolme EK-pohja-aikaa, mukaan lukien päivän viimeisen, mutta joutuu aloittamaan lauantain 13,1 sekunnin erolla kärkeen.
Kaksikon tallikaverit Mikko Hirvonen ja Petter Solberg ovat samassa järjestyksessä sijoilla kolme ja neljä.
Loeb oli tyytyväinen tavaramerkkikseen vuosien varrella muodostuneeseen tappavan virheettömään ajoon.
– Päivä on ollut hyvä; ei minkäänlaisia ongelmia. Me teimme oikeat rengasvalinnat, mutta on pitänyt todella puskea, koska Jari on painanut todella kovaa, Loeb sanoi sarjan kotisivulla.
Latvala sen sijaan toivoi vielä tasaisuutta, joskin kehui ralliaan yhdeksi parhaaksi asvaltilla.
– Meillä on mennyt vähän ylös ja alas, emmekä ole aivan niin tasaisia kuin toivoisimme. Me olemme kuitenkin mukana taistelussa ja se jatkuu yhä, Latvala vannoi.
Rallin tilanne EK8/22:
1. S. LOEB 0.0 2. J. LATVALA +13.1 3. M. HIRVONEN +32.6 4. P. SOLBERG +33.3 5. D. SORDO +48.8 6. T. NEUVILLE +55.4 7. M. ØSTBERG +1:00.3 8. O. TÄNAK +1:22.4 9. E. NOVIKOV +1:35.9 10. S. CHARDONNET +2:51.0LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- IS: Mika Salo jyrähti – F1-sääntöjä on muutettava välittömästi
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Kalle Rovanperän tiimi vaikeuksissa – ”Ei aavistustakaan”
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”