Kimi Räikköseltä GP-ennakko – "Tylsä kisa"
Kimi Räikkönen kertoo, että hänen tähän mennessä ainoa kisansa Abu Dhabissa vuonna 2009 oli ”tylsä”. Kyseessä oli silloin sekä kauden että Räikkösen ensimmäisen F1-uran päättänyt kisa. Ensi viikonlopun koitoksesta hän toivoo parempaa.
– Tähän mennessä olen ajanut vain yhden kisan Yas Marinan radalla Abu Dhabissa. Se oli viimeinen kisani Ferrarilla ja tietenkin viimeinen ennen siirtymistäni ralliin.
– Se oli tylsä kisa, voin sanoa. Sijoituin 12:nneksi, enkä voinut tehdä mitään kisan aikana. Odotan innolla tulosten parantamista radalla ja olen varma, että tällä kertaa kisa on mielenkiintoisempi.
Intian kisassa sunnuntai osoittautui jälleen vaikeaksi aika-ajoja edeltäneen säätökömmähdyksen vuoksi. Vauhtipotentiaalia oli, mutta se meni hukkaan Felipe Massan Ferrarin takana.
– Toivottavasti voimme olla fiksumpia [tällä kertaa] ja käyttää vauhtiamme tuodaksemme kotiin pisteitä.
– Auto on hyvä ja jos onnistumme aika-ajoissa paremmin, meidän pitäisi olla hyvässä asemassa käyttääksemme viimeiset kisat hyödyksemme parhaalla mahdollisella tavalla.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki