Kimi Räikkönen onnistui arvioimaan "prioriteettiä kattavasti"
Kuva: Getty Images
Perjantai ei sujunut Kimi Räikköseltä Japanissa hyvissä merkeissä. Lotus-kuski oli harjoitusten 13:nneksi ja 14:nneksi nopein, yli sekunnin kärkeä hitaampi.
Ensimmäisellä jaksolla kärjessä olivat McLarenit Jenson Buttonin johdolla, kun taas toisella jaksolla Red Bullin Mark Webber oli ykkönen, Lewis Hamilton otettua toistamiseen toiseksi nopein aika.
Lotus kertoo pitäneensä odotetun tupla DRS-järjestelmän testausta ”prioriteettinä” P1:ssä ja Räikkönen saikin ”analysoitua kattavasti” sen toimintaa, talli kertoo.
Toisella jaksolla auton KERS-järjestelmä kärsi kuitenkin jo tuttuun tapaan viasta, joka rajoitti ajoaikaa. Räikkönen ajoi lopulta P2:ssa ainoastaan 12 kierrosta. Ensimmäisessä sessiossa marginaalisesti hitaampi tallikaveri Romain Grosjean oli P2:ssa kuitenkin lupaavasti kuudes, jääden kärjen vauhdista kuusi kymmenystä .
Heikki Kovalainen antoi autonsa ensimmäisellä jaksolla varakuljettaja Giedo van der Gardelle, joka oli jakson toiseksi hitain. Toisessa sessiossa Kovalainen ajoi hurjahkot 41 kierrosta ja oli 18:s. Ero kärkeen oli tosin yli kolme sekuntia.
Valtteri Bottas puolestaan oli mukana ensimmäisellä jaksolla, ollen niin ikään jakson 18:s. Pastor Maldonado oli session 10:s.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valtteri Bottakselle positiivinen uutinen – rinnalle kokenut kisainsinööri
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1