Jenson Button: Lewis Hamilton tehnyt virheen

Jenson Button kiistää jyrkästi median epäilykset, joiden mukaan Lewis Hamiltonin lähtö Mercedekselle kauden lopussa on johtanut McLarenin etääntymiseen kauden 2008 maailmanmestarista. Button vakuuttaa Hamiltonin saavan saman tuen kuin aina ennenkin.
– On uskomatonta kuinka vahvat mielipiteet ihmisillä on tästä tallista ja mitkään niistä eivät ole totuudenmukaisia, Button sanoi Guardianin mukaan.
– Ilmapiiri tallissa on fantastinen. Minun näkemykseni on se, että Lewis on keskittynyt ja haluaa voittaa kisoja. Mikään ei ole muuttunut, tämä on vain joidenkin ihmisten näkemys yleisön joukossa ja heidän on oikaistava faktansa.
Hamiltonin lähtö tallista on kaikesta huolimatta tallikaverinsa mielestä virhe – näkemys, jonka jakanee suuri, ellei suurin osa F1-faneista. Samaan hengenvetoon hän lyttää väitteet vakavasta eripurasta kuljettajien välillä.
– Se on hänen päätöksensä, joskaan en pidä sitä henkilökohtaisesti oikeana päätöksenä.
– Me emme ole läheisiä ystäviä. [Mutta] me työskentelemme yhdessä ja meillä on hyvä suhde töissä. Jos autossa on jotain vialla, me teemme työtä sen eteen.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Kalle Rovanperä tuskin voittaa Chilessä
- Kalle Rovanperä tekee komeaa nousua Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa

- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos