Fernando Alonso: "Sarjajohto ei jumalaisen ihmeen ansiota"
Fernando Alonso sanoo jättäneensä Suzukan pettymyksen taakseen. Nyt edessä on viiden kisan mittainen minimestaruussarja, kuten Ferrari-kuski kauden loppua kutsuu, jossa tavoitteena on mestaruus.
– Se (Suzuka) oli iso pettymys, mutta nyt se on menneisyyttä, eikä ole järkeä miettiä sitä tämän enempää, Alonso sanoo tallin kotisivulla.
– Kuten sanottu, nyt meidän on aloitettava nollasta, ottaen huomioon, että ainoastaan neljä pistettä erottaa minut ja (Sebastian) Vettelin ja ero muihinkin on kaventunut.
– Voittaja tulee olemaan se, joka saa yhden pisteen enemmän kuin muut. Se saavutetaan nopealla autolla, virheettömyydellä sekä toiveella, että muiden virheet eivät maksa kalliisti itsellesi, kuten meille tapahtui Spassa ja Suzukassa. Ilman näitä tapahtumia tilanne olisi täysin erilainen.
Kaksinaismoralistinen media väijyy
Ferrarin kehityksen heikentymistä sitten kesän Alonso ei lähde kiistämään, mutta toteaa, että talli on aina kriittisemmän tarkastelun alla kuin muut. – Tietenkin on jotain talleja, jotka ovat tässä kauden viimeisessä osassa ottaneet merkittävän askeleen eteenpäin, johon taas me emme ole vastanneet erityisesti auton käyttäytymisen osalta tietyn tyyppisillä radoilla. – Meistä on sanottu paljon, koska kaikki ovat aina keskittyneenä punaiseen talliin. Jos me esimerkiksi kokeilemme kerran jotain siipeä, emmekä käytä sitä, siitä tehdään uutisia, mutta muissa talleissa samaa tapahtuu koko ajan.”Jospa ei unohdeta, että johdan sarjaa”
Sarjan kärkipaikka osoittaa, auton kehitys on kuitenkin ollut kovaa kauden alusta, jolloin F2012:n pitäminen ylipäätään radalla ei aina vaikuttanut aivan helpolta tehtävältä, oviedolainen sanoo. – Jospa ei unohdeta, että jos minä johdan yhä sarjaa, se johtuu siitä, että me olemme pystyneet parantamaan autoa merkittävästi suhteessa kauden alkuun ja myös siksi, että olemme aina saaneet puristettua enimmät irti siitä. – Me emme ole saaneet lahjaksi mitään, itse asiassa Spassa ja Suzukassa meiltä vietiin sijoja, jotka olisivat olleet helposti saavutettavissamme. Me emme ole tässä asemassa minkään jumalaisen ihmeen ansiosta, vaan kaikkien meidän tekemämme työn vuoksi. Formula 1 on joukkueurheilua: yhdessä voitetaan ja yhdessä hävitään.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murto järkytti Jules Bianchin perhettä – karting-auton löytyminen toi helpotuksen
- Muistatko? Legendaarinen F1-talli halusi Valtteri Bottaksen – tämä kaatoi neuvottelut
- Mika Salo uskoo sääntöjen tuovan yllätyksiä F1-kaudelle: ”Pakka tiivistyy”
- Huhuille vahvistus! Janni Hussi mukaan MM-ralliin: ”Tavoitteet korkealla”
- Mikkelin SM-sarja 2026 – aikataulu, erikoiskokeet, kuskit ja televisiointi
- Tommi Mäkisen yllätyspaluu mureni viime hetkelle – tässä syy
- Jari-Matti Latvala täräytti hurjan kommentin Kalle Rovanperän korvaajasta
- Sopimus päättyy – F1-kuljettajasta tulossa Kalle Rovanperän kilpailija?
- Janni Hussista liikkuu rallimaailmassa hurja huhu – näin hän kommentoi asiaa IS:lle
- Kalle Rovanperän ex-kartturi Jonne Halttunen löysi uusia töitä
- IS: Manageri laukoi suorat sanat Kalle Rovanperän tilanteesta: ”Täysin mahdotonta”
- Kalle Rovanperä ajoi ensimmäiset formulakisansa – asiantuntija vaikuttui: ”Valtava petraus”
- Sopimus päättyy – F1-kuljettajasta tulossa Kalle Rovanperän kilpailija?
- Mikkelin SM-sarja 2026 – aikataulu, erikoiskokeet, kuskit ja televisiointi
- Kalle Rovanperän ex-kartturi Jonne Halttunen löysi uusia töitä
- Janni Hussista liikkuu rallimaailmassa hurja huhu – näin hän kommentoi asiaa IS:lle
- Jari Matti Latvala VM:lle: Esapekka Lappi -uutinen sai leuan loksahtamaan
- Kalle Rovanperän formuladebyytti päättyi joukkokolariin
- Brutaali arvio: näin Valtteri Bottaksen uudelle tallille käy
- Kalle Rovanperän tulikaste lähestyy – tällaisen tavoitteen suomalainen linjasi