Fernando Alonso "joutui raivon valtaan" – välirikko Ferrari-tallin kanssa lähellä
Italialainen FIAT-konsernin omistama La Stampa -sanomalehti kertoo, että Intian GP:n yhteydessä Fernando Alonson ja Ferrari-tallin välille oli syntymässä vakava välirikko. Espanjalainen on vaatinut jo pidemmän aikaa tallin insinööreiltä autoa, jolla hän voi tasaväkisesti taistella sarjakärki Sebastian Vettelin kanssa.
Tilanne oli kuitenkin riistäytyä käsistä Intian GP:n aika-ajojen jälkeen. Alonson ja Felipen Massan viides ja kuudes sija eivät vastanneet täysin tekniikkapomo Pat Fryn odotuksia, jonka mukaan auto olisi pystynyt parhaimmillaan toiseen riviin heti Red Bullien taakse.
– Tulos heijastelee meidän tämän hetken potentiaaliamme. Mutta ollaksemme siellä, missä me halusimme olla ja johon me olisimme pystyneet, meidän olisi pitänyt olla täydellisiä, emmekä olleet, Fry sanoi Ferrarin tiedotteessa.
Luettuaan tiedotteen, La Stampan mukaan Alonso ”joutui raivon valtaan”. Formula ykkösissä tunnetusti harvoin käytetään yksiköllisiä persoonapronomineja, lehti huomauttaa, ja näin ollen tekniikkapomo viitatessaan ”meihin” tosiasiallisesti viittasi tässä tapauksessa kuljettajiin.
Tyytymättömyys auton kehitykseen kasvaa
– [Tallipäällikkö Stefano] Domenicali yritti rauhoitella häntä, mutta keskustelut jatkuivat kello yhteen yöllä, sanomalehti kirjoittaa. – Kokiessaan olevansa syytettynä, kuljettaja otti puhelimensa ja alkoi kirjoittaa tweettiä: haluan kaikkien 1,2 miljoonan seuraajani tietävän, että avainosa-alue Ferrarin perän aerodynamiikassa on yhä sama kuin toukokuun Espanjan GP:ssä – kauden viidennessä kisassa. Lehden mukaan tarvittiin paljon ”kärsivällisyyttä” saada Alonso jättämään viestin lähettäminen tekemättä. -[Se olisi] tehnyt julkiseksi kiistan tallin kanssa ja olisi ollut erittäin vaikea korjata, lehti kirjoittaa. Myöhemmin Alonso lähetti lopulta viestin, jossa hän jälleen lainasi muinaista samurai-soturia: ”Jos miekkasi katkeaa, taistele käsilläsi. Jos he leikkaavat kätesi, puske vihollista hartioillasi tai jopa hampaillasi”.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Max Verstappen menettää legendaarisen kisainsinöörinsä kilpailijatallille – hollantilaisen Red Bull -ura lähestyy loppua?
- Nyt se paljastui: tässä on Janni Hussin korvaaja!
- F3-kausi 2026: Tuukka Taponen, kisat ja televisiointi
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
- Red Bull -pomo myöntää karun tosiasian – viime vuoden päätös maksaa kovaa hintaa
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- EM-ralli 2026: TV, kisakalenteri, suomalaiset
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Enni Mälkönen lähti ”pakoon” – julkaisi vangitsevia somekuvia
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- F1-konkarin sopimus tuo mieleen Kimi Räikkösen kohtalokkaan Lotus-diilin – tästä on kyse
- Esapekka Lappi: iso päätös ensi kauden suhteen!
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Tommi Mäkinen: yllätyspaluu!
- Valtteri Bottas: Tässä on Cadillacin suurin heikkous tällä hetkellä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Lewis Hamilton paljastaa, mitä Ferrarilla toisteltiin vaikealla kaudella
- Janni Hussille riitti: laukoi suorat sanat kriitikolle
Italialainen FIAT-konsernin omistama La Stampa -sanomalehti kertoo, että Intian GP:n yhteydessä Fernando Alonson ja Ferrari-tallin välille oli syntymässä vakava välirikko. Espanjalainen on vaatinut jo pidemmän aikaa tallin insinööreiltä autoa, jolla hän voi tasaväkisesti taistella sarjakärki Sebastian Vettelin kanssa.
Tilanne oli kuitenkin riistäytyä käsistä Intian GP:n aika-ajojen jälkeen. Alonson ja Felipen Massan viides ja kuudes sija eivät vastanneet täysin tekniikkapomo Pat Fryn odotuksia, jonka mukaan auto olisi pystynyt parhaimmillaan toiseen riviin heti Red Bullien taakse.
– Tulos heijastelee meidän tämän hetken potentiaaliamme. Mutta ollaksemme siellä, missä me halusimme olla ja johon me olisimme pystyneet, meidän olisi pitänyt olla täydellisiä, emmekä olleet, Fry sanoi