Valtteri Bottasin talli tähtää F1-mestaruustaistoon 2014
Williamsin toimitusjohtaja Toto Wolff odottaa kauden 2012 jäävän tallin viimeiseksi F1-sarjan keskikastissa. Ex-kuski kertoo ensi vuonna päämääränä olevan isojen pisteiden toistuvan kotiuttamisen.
– Tavoitteiden pitää olla realistisia. Voittaminen on hyvin vaikeaa – tai oikeastaan ei, mikäli pystyy nousemaan aika-ajoissa kärkeen, se on analyysiemme mukaan paljon helpompaa!, Wolff selvitti ESPNF1:lle eroa paremman ja huonomman lähtöruudun välillä.
– Minusta tasainen pisteiden keruu palkintokorokkeen ja kuudennen sijan välillä, palkintokorokkeelle pääsy ja huomioiduksi tuleminen yhtenä hyvistä talleista olisi hyvä askel ensi vuodelle.
– Sijoittuminen kärkiviisikkoon, kenties kärkinelikkoon, olisi jotain sellaista, mihin me tähtäämme.
Odotukset ovat vielä korkeammalla kaudelle 2014, jolloin moottoriuudistus tulee voimaan.
– 2014 tulee olemaan iso muutos säännöissä ja määräyksissä. Minusta me olemme vaihtamassa vaihdetta ylöspäin saadaksemme sille kaudelle erittäin kilpailukykyisen paketin ja ollaksemme yksi kärkitalleista
Kysyttäessä tarkoittaako tämä taistelua mestaruuksista, Wolff vastasi myöntävästi.
– Kyllä, se olisi henkilökohtainen tavoitteeni.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen