F1-mestarilta kovaa kritiikkiä Räikkösen tallikaverille – "Pahinta mitä olen nähnyt"
Kolminkertainen F1-mestari Niki Lauda on kritisoinut kovasanaisesti Romain Grosjeania. Ranskalainen aiheutti yhden kisan mittaisen kilpailukiellon arvoisesti joukkokolarin Belgian GP:n lähdössä, ottaen muun muassa kaksi mestarisuosikkia pois pelistä. Kolarointi startissa ei ollut kauden ensimmäinen Lotus-kuskille.
– Hän on lahjakas, mutta joskus uskomattoman typerä, Lauda sanoo Saksa mediassa.
-Sen perusteella miten vaarallista se oli ja mitä kaikkea olisi voinut sattua, hänen tekonsa oli pahinta mitä olen ikinä nähnyt, itävaltalainen puhisi.
Grosjean myöhemmin pyysi anteeksi aiheuttamaansa kolarisumaa, mutta tähän kului sen verran pitkän aikaa, että kolminkertainen mestari ehti kommentoida asiaa.
– Hän ei osoita ymmärtäneensä mitään. Kaikki oli vain huonoa onnea, hän on iloinen, että mitään ei tapahtunut kenellekään. Kuinka typerää.
LUE MYÖS:
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä