F1 kriisin partaalla – "Ei sääntöjä, ei kalenteria, ei osallistumislistoja"
Saksalainen Auto Motor und Sport sanoo nimettömään sisäpiirilähteeseen viitaten, että uuden Concorde-sopimuksen puute on ajanut F1-sarjan kriisin partaalle. Ensi vuodeksi ”ei ole sääntöjä, ei kalenteria, ei osallistumislistoja”.
Ongelmana on taistelu säännöistä. FIA ei halua antaa kaupallisten oikeuksien haltijan ja tallien saada päätäntävaltaa sääntöjen suhteen ja tallit taas eivät ole valmiita maksamaan merkittävästi kasvavia osallistumismaksuja FIA:lle. Tuloksena on, että yhteisymmärrys näyttää olevan ”kauempana kuin koskaan”, lehti sanoo.
Kulujen rajoittaminen on keskiössä, mutta talleilla on asiassa keskenään ristiriitaisia intressejä. Mercedes, joka ei ole allekirjoittanut sopimusta, toivoisi rajoituksia vasta vuodelle 2014. Myös Red Bull tunnetusti vastustaa rajoituksia, jotka taas pienemmille talleille ovat elintärkeitä.
Lehden mukaan nykyinen tilanne muistuttaa 30 vuoden takaista aikaa, jolloin FIA:n, Bernie Ecclestonen ja tallien väliset riidat olivat johtaa kauden 1981 peruuntumiseen. Kyseisellä kaudella astui voimaan ensimmäinen Concorde-sopimus. Nyt tilanne on samankaltainen:
– Mutta pahempi. Siihen aikaan kaikki ymmärsivät, että he ovat keskellä kriisiä. Tänään kukaan ei halua myöntää sitä. Jotkut ovat liian tyhmiä ja toiset taas eivät avaa suutaan, nimetön lähde sanoi lehdelle.
LUE MYÖS:
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin