Mercedes toivoo vähemmän satunnaisuutta – "Täysi aloittelija voi napata ison kalan"
Mercedes-tallipäällikkö Ross Brawn sanoo, että kauden 2012 rengasruletti on tuonut jännitystä sarjaan. Rengaskulumisen kanssa painivan Mercedeksen F1-pomo ei pidä jännitystä kuitenkaan suotavana spektaakkelille pidemmän päälle.
– Meidän täytyy huolehtia, että satunnaisuusmuuttuja ei ole liian merkittävä, Brawn sanoo Autosportille.
– Minusta tällä kaudella on ollut tiettyjä satunnaisuuselementtejä, jotka ovat olleet jännittäviä, mutta sellainen tulee menettämään hohtonsa, mikäli se jatkuu liian pitkään.
Tallipäällikkö näkee tilanteessa analogian kalastuksen kanssa.
– Kalastuksessa hieno juttu on se, että täysi aloittelija voi ottaa osaa ja napata valtavan suuren kalan, koska siihen liittyy satunnaisuutta. Se tekee siitä todella hauskaa osallistujille – mutta se ei tee siitä erityisen hienoa lajia katsojille.
– Se mitä meillä ei voi olla moottoriurheilussa, on satunnaisuutta, jossa ei tiedetä kuka tulee voittamaan ja jossa voi paiskia töitä kovaa parantaakseen autoa, mutta auto ei sovellu olosuhteisiin, etkä ole kilpailukykyinen. Sitä me emme halua.
Brawn lisää kuitenkin, että tietynlainen renkaiden parempaa ymmärrystä vihjaava trendi on muodostumassa, ja se on myös olennaista lajin uskottavuudelle.
– Me haluamme nähdä ykkösenä ja kakkosena sarjassa olevien kavereiden kilpailevan vastakkain – ei niin, että yksi kilpailee keskikastissa ja toinen vetää kaulaa, koska tiettynä viikonloppuna jälkimmäinen onnistui renkaiden kanssa.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen