Ex-F1-kuski harkitsi hirveän onnettomuuden jälkeen itsemurhaa – nyt eri suunnitelmat

Muun muassa formula ykkösissä ajanut Alex Zanardi, jonka moottoriurheilu-ura päättyi kammottavassa CART-onnettomuudessa Lausitzringillä 11 vuotta sitten, aikoo osallistua Lontoon paralympialaisten pyöräkelauskisaan.
Italialainen myöntää, että hänen 45 vuoden ikänsä antaa hieman tasoitusta muille, mutta se ei osallistumista estä. Zanardi on harjoitellut kahden ja puolen vuoden ajan, ajaen jopa 80 kilometriä päivässä.
– Miksi ei? Minä menetin onnettomuudessa jalkani, en huumorintajuani, Zanardi sanoi Bild-lehdelle.
– Minä olen paralympialaisten Michael Schumacher. Jopa valmentajani on 16 vuotta nuorempi kuin minä, puhumattakaan kilpailijoistani.
”Ylös voi nousta ilman jalkojakin”
Vaikka Zanardi nykyisin on ilmeisen täynnä elämää, hän myöntää ajan heti onnettomuutensa jälkeen olleen vaikeaa.
– Kuljettajana joskus mietin sitä, että mitä tapahtuisi, jos joskus todella joutuisin pyörätuoliin. Se oli selvä juttu minulle: tappaisin itseni. Ja aluksi siltä tuntuikin.
– Lääkäri kertoi minulle heti onnettomuuden jälkeen mitä kaikkea voisin tehdä ilman jalkoja uudessa elämässäni. Ja minä vain ajattelin: ”Helppo sinun on puhua. Sinä voit mennä tämän jälkeen kotiin jalkoinesi”.
Sairaalassa Berliinissä Zanardi muutti mielensä nähdessään toisen vaikeasti vammautuneen henkilön.
– Joku seisoi edessäni jalkaproteeseilla. Silloin tiesin, että ylös voi nousta ilman jalkojakin.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Dramaattinen perjantaipäätös – Ott Tänak ajoi ulos
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä
- Onko tässä syy F1-tähden jatkopahvin viivästykseen? – ”Syöttää Toto Wolffille omaa lääkettä”
- Näin näet Chilen MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Tiesitkö tätä? Tällainen on F1-mekaanikon palkka ja työnkuva
- Taas kolisi – F1-tulokas lähellä kilpailukieltoa
- McLaren-pomo perusteli tallimääräystä: ”Olen varma, että Oscar on sinut sen kanssa”
- Italian GP:stä Max Verstappenin ylivoimaa – Oscar Piastri osoitti urheilullisuutensa
- Rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Italian GP:n lähtöjärjestys
- Tuukka Taposella tekemätön paikka F3-luokan päätöskilpailussa

- Max Verstappen taikoi kanin hatusta – hallitsevalta mestarilta uskomaton veto
- Kalle Rovanperälle karmea takaisku Chilessä