Kimi Räikkönen yllätti tallinsa – "Olimme hieman huolissamme"

Kimi Räikkönen nousi Unkarin GP:n keskimmäisen stinttinsä vedolla aina toiselle sijalle asti, kun hän vielä ensimmäisen pysähdyksensä jälkeen oli niin Sebastian Vettelin, Romain Grosjeanin kuin Lewis Hamiltonin takana.
Lotuksen ratatoimien johtaja Alan Permane paljastaa nyt, että ensin vaikutti suorastaan siltä, että Jäämies olisi kaikkea muuta kuin palkintokorokevauhdissa.
– Kimi oli säästänyt renkaitaan koko stintin alun ajan. Itse asiassa olimme tuolloin hieman huolissamme, sillä hän ajoi oikeastaan varsin hiljaa, Permane kertoo Autosportille.
– Mutta hän sanoi: ”Älkää huolehtiko, aion säästää renkaitani”. Me siis annoimme hänen tehdä niin, Lotus-pomo jatkoi.
Purppuraa, purppuraa, purppuraa
Renkaiden elinkaaren venyttäminen sujui ilmeisesti juuri niin kuin espoolainen oli sen suunnitellutkin.
– Ja sitten, aivan yllättäen, hän alkoi vetelemään purppuraa, purppuraa, purppuraa (sektoripohja-aikoja) joka kierroksella, Permane sanoo.
Ennen toista pysähdystä näytti jopa siltä, että Räikkönen onnistuisi repimään eron kiinni noustakseen kärkeen viimeiselle stintilleen.
– Oli hetki, jolloin ajattelimme, että hän on riittävän nopea ohittaakseen Hamiltonin, mutta kun Kimin kierrosajat alkoivat hiipumaan ja Hamiltonin renkaat alkoivat toimia, he tekivät yhtäläisiä kellotuksia. Näin ollen me otimme Kimin sisään ja hän tuli Romainin eteen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lewis Hamilton blokkasi Max Verstappenin – Ferrari-kuskille lähtöruuturangaistus
- Lance Stroll toheloi jälleen – tuplarangaistus
- Lando Norris näpäytti epäilijöitään – Mercedekselle katastrofi
- Lewis Hamiltonin ulosajo päätti F1-harjoitukset
- Tuukka Taposelta superstartti – upea onnistuminen Monacon F3-sprintissä
- F1-kuskille lätkäistiin jättirangaistus Monacossa
- Monacon F1-harjoituksissa kolisi jälleen useaan kertaan
- Lance Stroll törttöili harjoituksissa – sai lähtöruuturangaistuksen
- Monacon F1-kisassa poikkeuksellinen uudistus – pelastaako tämä klassikkokilpailun?
- F1-harjoituksissa hölmö kolari – Ferrari-tähden kilpuri hajalle heti kättelyssä
- NASCAR-tähti ehdolla Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Charles Leclercia kehotetaan lähtemään
- Saako F1-kuljettaja heti potkut?
- F1-kuljettajaa uhkaavat toisetkin potkut
- F1-kausi jatkuu perinteikkäällä näyttämöllä – tässä Monacon GP:n lähetysajat
- Max Verstappen voittoon viimeisessä Imolan GP:ssä – Charles Leclerc raivostui Ferrarille
- F1-harjoituksissa hölmö kolari – Ferrari-tähden kilpuri hajalle heti kättelyssä
- Tässä oli Max Verstappenin yllätysmenestyksen salaisuus
- Tuukka Taponen ei yltänyt kärkivauhtiin Monacon aika-ajoissa
- Mick Schumacher saattaa nousta F1-kilpakuskiksi