Kimi Räikkönen: "Kävi kuin kävi"
Kimi Räikkönen nousi lopulta kolmanneksi Saksan GP:ssä Sebastian Vettelin hankittua laittomalla ohituksellaan Jenson Buttonista itselleen 20 sekunnin rangaistuksen, joka tiputti saksalaisen viidenneksi. Kolmas tai neljäs, parempaankin olisi ollut Räikkösellä mahdollisuus jos lauantai olisi sujunut paremmin.
– Me teimme tänään parhaamme siitä lähtöruudusta, jonka saimme. Startti oli ihan OK, mutta sitten Lewisilla (Hamilton) taisi olla jokin ongelma edessäni ja minun täytyi hidastaa välttääkseni osumasta hänen autonsa perään, Räikkönen sanoi kisan jälkeen sarjan kotisivulla.
– Tämän ansiosta Paul (di Resta) pääsi ohi DRS-alueella ja siitä eteenpäin meillä oli korkea rinne kiivettävänä päästäksemme takaisin hänen edelleen. Ehkä jos olisimme löytäneet hieman lisää vauhtia märällä eilen, me olisimme voineet aloittaa paremmasta ruudusta ja painostaa kärkeä, mutta kävi kuin kävi.
– Me totisesti toivoimme parempaa täällä, mutta auto toimi hyvin läpi kisan ja toimme joka tapauksessa kotiin kunnolla pisteitä tallille, joten positiivisia seikkoja on vietävänä seuraavaan kisaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi
- Formula 1 – kausi 2026
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Yllätysuutinen! Täysin uusi kuljettaja rallin MM-sarjaan