Kanadan media kyllästyi Villeneuven kiukutteluun – "Yhä hemmoteltu kakara"
Jacques Villeneuve oli yksi viikonlopun puheenaiheista Kanadassa haukkumalla paikalliset mielenosoittajat ja saamalla sitten heiltä tappouhkauksia. Suomessa hän nousi otsikoihin jälleen kerran haukkumalla Kimi Räikkösen ajotaidot auton suorituskykyä heikommiksi.
Montreal Gazette -lehden kolumnisti Jack Todd muistaa ex-mestarin sekä hänen managerinsa Craig Pollockin valmistautuneen lyhyeen lehdistötilaisuuteen espanjalaisella lentokentällä vuonna 1997 tittelin voittamisen jälkeen.
– Sillä aikaa kun Pollock hyöri ympäriinsä valmistellen asioita, Villeneuve rötkötti tuolissaan tavallisessa rähjäisessä vihamielisyydessään maailmankaikkeutta kohtaan. Minä seisoin lähellä, kun Villeneuve mutisi Pollockille jotain, mistä en saanut selvää.
– ”Lopeta käyttäytymästä kuin hemmoteltu kakara. Se on osa työtä”, kolumnisti kertoo Pollockin vastanneen Villeneuvelle.
Tänä päivänä jotkut asiat eivät ole muuttuneet, toiset taas ovat.
– Tällä viikolla Villeneuve päätti jälleen kerran vapauttaa maailmalle hänen uniikin yhdistelmänsä pohjatonta tietämättömyyttään ja yli-inhimillistä ylimielisyyttään vihjaamalla, että opiskelijamielenosoittajat Quebecissa ovat joukko hemmoteltuja kakaroita.
– Villeneuve on nyt 41 ja hänen kerran lupaava uransa on puoliunohdettu raunio – kaksi hyvää kautta, joita seurasi kokonainen nippu epäonnistumisia ja enemmän kuin muutama lapsellinen itkuraivari. Hän on yhä kuitenkin hemmoteltu kakara, Todd kirjoittaa.
Lue koko kolumni tästä!
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Max Verstappenin pinna paloi – näytti George Russellille keskisormea
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
Jacques Villeneuve oli yksi viikonlopun puheenaiheista Kanadassa haukkumalla paikalliset mielenosoittajat ja saamalla sitten heiltä tappouhkauksia. Suomessa hän nousi otsikoihin jälleen kerran haukkumalla Kimi Räikkösen ajotaidot auton suorituskykyä heikommiksi.
Montreal Gazette -lehden kolumnisti Jack Todd muistaa ex-mestarin sekä hänen managerinsa Craig Pollockin valmistautuneen lyhyeen lehdistötilaisuuteen espanjalaisella lentokentällä vuonna 1997 tittelin voittamisen jälkeen.
– Sillä aikaa kun Pollock hyöri ympäriinsä valmistellen asioita, Villeneuve rötkötti tuolissaan tavallisessa rähjäisessä vihamielisyydessään maailmankaikkeutta kohtaan. Minä seisoin lähellä, kun Villeneuve mutisi Pollockille jotain, mistä en saanut selvää.
– ”Lopeta käyttäytymästä kuin hemmoteltu kakara. Se on osa työtä”, kolumnisti kertoo Pollockin vastanneen Villeneuvelle.
Tänä päivänä jotkut asiat eivät ole muuttuneet, toiset taas ovat.
– Tällä viikolla Villeneuve päätti jälleen kerran vapauttaa maailmalle hänen uniikin yhdistelmänsä pohjatonta tietämättömyyttään ja yli-inhimillistä ylimielisyyttään vihjaamalla, että opiskelijamielenosoittajat Quebecissa ovat joukko hemmoteltuja kakaroita.
– Villeneuve on nyt 41 ja hänen kerran lupaava uransa on puoliunohdettu raunio – kaksi hyvää kautta, joita seurasi kokonainen nippu epäonnistumisia ja enemmän kuin muutama lapsellinen itkuraivari. Hän on yhä kuitenkin hemmoteltu kakara, Todd kirjoittaa.
Lue koko kolumni