Räikkönen löi ällikällä – "Vetteliä, Hamiltonia ja Alonsoa varoitettu"

Press Association Sportin F1-toimittaja Andrew Gwilym uskoo kauden alun perusteella, että Kimi Räikkönen ajoi Bahrainissa jo sillä tasolle, jolla hän oli parhaimmillaan ennen kautta 2008.
– Kaikenlaisia kysymyksiä on nostettu suomalaisen paluusta moottoriurheilun huipulle. On kuitenkin ollut ilmiselvää alusta alkaen, että 2007 vuoden maailmanmestari on palannut takaisin niin vaivattomasti kuin hänen kaltaiseltaan lahjakkuudelta voi odottaa, Gwilyn kirjoittaa.
– Se tapa, jolla Räikkönen painoi läpi 11:stä lähtöruudusta Sebastian Vettelin häiriöksi suurimmaksi osaksi kilpailua niin, että ainoastaan varovainen varikkostrategia vei häneltä voiton, muistutti hänen parhaista hetkistään hänen ensimmäisellä urallaan, jolloin hän oli todennäköisesti nopein ajaja radalla.
– Suomalaisen sekoitus aggressiivisuutta, rohkeutta ja ilmiömäistä nopeutta oli ilmeistä kun Peter Sauber nosti hänet Formula Renaultin tuntemattomuudesta kisaamaan tallissaan.
– Hänen pettymyksensä ja epätasaiset tulokset kausilla 2008 ja 2009 johtivat hänet jättämään laji taakseen, mutta kaikeksi onneksi hän on palannut ja osoittanut, että tuli palaa hänen sisällään yhä.
– Vetteliä, Hamiltonia ja Alonsoa on varoitettu, toimittaja lopettaa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lähde: Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”
- Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Draamaa mestaruustaistossa: Lando Norris seinään aika-ajoissa – ”V**** idiootti”
- Lewis Hamilton tukalassa tilanteessa Ferrarilla – ”En tiedä pystynkö siihenkään”
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Onko Mercedes-tähden ura vaarassa? ”Wolff ei tee sitä virhettä uudestaan”
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Lewis Hamilton tukalassa tilanteessa Ferrarilla – ”En tiedä pystynkö siihenkään”
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”