Paljastus Saksan mediassa: Sebastian Vettelin sopimuksessa salainen ehto
Viime viikolla brittilehdistössä kirjoitettiin, että Sebastian Vettelillä olisi alustava sopimus Ferrarin kanssa kaudesta 2014. Monacon osakilpailun jälkeen Vettel itse lyttäsi raportit epäillen, että lehtien sivuille on tarvittu täytettä.
Saksalainen Bild paljastaa, että hallitsevalla mestarilla on kuitenkin salainen sopimuslauseke Red Bullin kanssa, mikä mahdollistaisi hänen lähtönsä itävaltalaistallista jo vuoden ennen sopimuksen lähtökohtaista päättymistä kauden 2014 lopussa.
– 2013 on varma juttu. Kaudelle 2014 on olemassa suorituskykyyn liittyvä ehto sekä hänelle että meille, Red Bull -konsultti Helmut Marko sanoo lehdelle.
Saksalaislehti uskoo, että Vettel voisi hyvinkin olla siirtymässä maranellolaistalliin sillä se on hänen ”viimeinen suuri F1-unelmansa”.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään aika-ajossa
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta