Niklas Ajolle löytyi korvaaja
Suomalaisen Niklas Ajon mustanpuhuvalla KTM:n tehdaspyörällä ajetaan tulevana viikonvaihteena kilpaa Moto3-luokan kauden kolmannessa MM-osakilpailussa Portugalissa siitäkin huolimatta, että suomalaiskuljettaja kärsii hänelle Jerezin tapahtumista langetettua yhden GP:n rangaistusta.
Ajoa, 17, saksalaistiimi TT Motion Events Racing-tiimin riveissä Estorilin radalla tuuraa kokenut espanjalaiskuljettaja Joan Olive, 27. Pyörä on Olivelle varsin tuttu, sillä hän toimii KTM:n testikuljettajana.
Olive on ajanut urallaan yhteensä 167 MM-osakilpailua, joista viimeisimmät kahdella edellisellä kaudella Moto2-luokassa.
Hän on yltänyt MM-pisteissä parhaimmillaan seitsemänneksi kaudella 2008 silloisessa 125-kuutioisten luokassa. Olive ajoi piikkiluokan urallaan kaiken kaikkiaan yhdeksän podiumsijoitusta, jotka koostuivat viidestä kakkos- ja neljästä kolmossijasta.
Ajo on myös itse paikalla Estorilissa.
– Pyrin auttamaan ja tukemaan tiimiäni täällä kaikin mahdollisin tavoin, sekä seuraamaan tarkoin muiden ajamista oppia sitäkin kautta ammentaen, kertoo Ajo.
Ajo palaa radoille kauden neljännen osakilpailun merkeissä 20. toukokuuta Ranskan Le Mansissa.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua