Mika Kallio: "Viimeisen kierroksen vedin isolla riskillä"
Parempi lähtöpaikka oli lähes Mika Kallion käden ulottuvilla, mutta nopea viimeinen kierros meni pilalle kolaroinnin takia.
Portugalin Estorilin radalla lauantaina ajettu Moto2-luokan aika-ajo ei sujunut valkeakoskelaisen osalta odotetussa vauhdissa. Marc VDS -tallin suomalaiskuski oli ollut kaikilla kolmella harjoitusjaksolla kympin kärjessä, mutta aika-ajossa Kallio jäi 17. lähtöruutuun.
Huipputasaisessa Moto2-luokan aika-ajossa erot muodostuivat pieniksi. Kallion ero paalupaikalle ajaneeseen Marc Marqueziin oli 1,056 sekuntia.
– Olin kolmen sektorin jälkeen vajaat 0,4 sekuntia kärkeä perässä, mutta radan lopulla yksi kuski (Johann Zarco) oli tehnyt ajovirheen ja palasi sieltä ajolinjalle. Osuimme kevyesti toisiimme, joka maksoi minulle muutaman kymmenyksen ja saumat kympin joukkoon, Kallio harmitteli.
”Kilpailukyky ei ollut kokonaisuudessaan riittävän hyvällä tasolla”
– Sen viimeisen kierroksen vedin isolla riskillä, joten sellaista vauhtia ei näillä pyörän säädöillä pystyisi ajamaan yhtä kierrosta enempää. Niinpä on myönnettävä, että lauantain kilpailukyky ei ollut kokonaisuudessaan riittävän hyvällä tasolla. – Jostain syystä pyörään ei ollut kunnollista tuntumaa. Mutkiin sisään mennessä ei tuntunut olevan pitoa ja myös mutkista ulos kiihdytettäessä pyörä luisui. – Emme saaneet säätöihin riittävää kehitystä, kun samaan aikaan moni kilpakumppani kiristi vauhtiaan. Lauantaina kokeilemani pidemmät välitykset eivät tuoneet odotettua parannusta, joten palaan sunnuntaina takaisin edellisiin säätöihin. – Pyörääni lasketaan kaksi milliä, joka toivottavasti vaikuttaa positiivisesti pyörän käytökseen. Sunnuntaina ne pisteet vasta jaetaan, mutta täältä on kova työ nousta paremmille sijoille. Onnistunut startti ja eka kierros ovat nyt tarpeen, Kallio arvioi.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pikkuformuloissa kummallinen tilanne – tallin kuskikatras vanhempi kuin puolella F1-sarjasta
- Paljastus: Max Verstappen oli eri mieltä Red Bullin kuskiruletin suhteen
- Max Verstappen jälleen listakärkenä – F1-fanit äänestivät kauden hienoimman ohituksen
- Oscar Piastrin tulevaisuus McLarenilla kyseenalaistettiin – ”Keskustelevat jo muiden tallien kanssa”
- Autosport listasi vuoden parhaat rattimiehet – näin sijoittui Kalle Rovanperä
- Raaka arvio Cadillacin F1-hankkeesta – ”Se on jo voitto, jos saavat auton lähtöruudukkoon”
- Kulisseissa tapahtuu! Rallin MM-sarjaan täysin uusi valmistaja
- Christian Hornerin paluu nousi jälleen esiin – kahden voimahahmon liitto syntymässä
- Osakilpailut – Formula 1
- Formula 1 – televisiointi