Kovalainen jälkimmäisestä McLaren-vuodestaan: "Mitä teinkin, aina jotain puuttui"
Heikki Kovalainen uskoo, että hän on nykyisin täysin eri kuljettaja kuin McLaren-vuosinaan. Caterham-kuski sanoo, että nyt hän saa joka prosentin irti autosta viikosta toiseen.
– Formula ykkösissä kuka vain pystyy saamaan autosta 95 prosenttia irti, sillä täällä on paljon hyviä ajajia, jotka ovat varsin nopeita ja hyviä. Mutta ollakseen muita parempi, täytyy saada viimeinenkin prosentti tai prosentin puolikas autosta irti, Kovalainen sanoi F1-toimittaja James Allenin podcast-lähetyksessä.
Kovalainen sanoi, että moottoriurheilijat siinä missä muutkin urheilijat voivat olla hyvässä tai huonossa kunnossa. Kauden 2009 lopussa Kovalainen sanoo menettäneensa oman kuntonsa.
– Se oli monen asian summa ja pystyin tuntemaan, että en saa itsestäni kaikkea irti. Mitä ikinä teinkin, jotain aina puuttui. Se sai minut miettimään tilannettani. Tein monenlaisia muutoksia valmistautumiseeni ja nyt uskon pystyväni ajamaan tasaisesti maksimitasolla viikonlopusta toiseen.
LUE MYÖS:
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen