Lotus-pomo selitti Räikkösen ongelmia – "Vaikea viikonloppu"
Lotuksen tallipäällikkö Eric Boullier syyttää Kiinan osakilpailun ongelmista päivityksiä, jotka eivät täyttäneet odotuksia. Kimi Räikkösen suoritusta hän ei pidä huonona, vaikka kritiikkiä on ulkopuolelta kuulunut.
– Viikonloppu oli vaikea meille. Se alkoi heti vapaista harjoituksista, kun meidän uusi aeropakettimme ei toiminut täysin odotusten mukaisesti, Boullier sanoo tallin kotisivun haastattelussa.
– Koska aika radalla on hyvin rajoitettua kisaviikonlopun aikana ja koska emme tienneet oliko syynä matala radan lämpötila vai päivitys itsessään, me teimme kompromissin uusien osien ja vanhemman version välillä perjantain jälkeen. Se varmaankin vei meiltä suorituskykyä suhteessa kilpailijoihimme.
– Me suoriuduimme kolmanteen aika-ajosessioon ilman ongelmia, mutta itse kisa ei kehittynyt toiveidemme mukaan. Kimi suoriutui hyvin, mutta strategiamme ei mahdollistanut hänelle palkintokorokesijoitusta. Uskomme yhä, että varikkotaktiikkamme oli hyvä jälkeenkinpäin ajatellen, mutta me otimme hänet sisään hieman liian aikaisin toisen stintin jälkeen.
Bahrainissa, kuten Räikkönen jo aiemmin totesi, tavoitteet ovat samat kuin tähänkin mennessä.
– Sanoisin, että odotukset ovat leikkaa/liimaa -tyyppiset suhteessa Kiinaan. Meidän potentiaalimme on ilmeinen. En pidä siitä, että olemme kuudentena valmistajien sarjassa, enkä usko, että tulemme siellä kauan olemaankaan!
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä