Kovalaisen pomo luottavaisena – "Päivityksiä, joista saatoimme vain unelmoida 2011"
Vaikka Caterham-talli sijoitusten perusteella ei ole kehittynyt viime vuodesta, tallipäällikkö ja omistaja Tony Fernandes sanoo, että kauden kaksi ensimmäistä kisaa osoittaa tallin kasvaneiden resurssien näkyvän.
– Vaikka kisatiimillä on ollut pari hyvin ansaittua vapaata viikkoa Malesian kisan loputtua, työtahti tehtaalla on koventunut pyrkiessämme pysymään mukana kehitystaistelussa radan ulkopuolella, Fernandes sanoo tallin tiedotteessa.
– Viime vuonna tähän aikaan me halusimme tuoda päivityksiä joka kisaan, mutta meidän rahoituksemme tai logistiikkamme ei mahdollistanut sitä. Tänä vuonna me pystymme siihen ja se on yksi merkki lisää siitä, että me menemme oikeaan suuntaan, tallipäällikkö jatkoi.
-(Australian ja Malesian) suoritukset vahvistivat meille mitä meidän on tehtävä saadaksemme kiinni edellä olevia autoja. Kisaviikonloppujen aikana meidän on parannettava aika-ajovauhtiamme ja näyttää siltä, että voimme työskennellä tehokkaammin maksimoidaksemme renkaiden suorituskyvyn koko viikonlopun aikana.
– Tehtaalla päätavoitteena on parantaa autojen aerodynaamista tehokkuutta. Se antaa meille mahdollisuuden voittaa haluamamme piste. Myös se, että voimme nyt siirtyä seuraaviin kahteen kisaan sellaisilla päivityksillä, joista saatoimme vain unelmoida viime vuonna, on erittäin rohkaiseva merkki.
LUE MYÖS:
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Red Bull vahvisti ensi kauden kuljettajansa
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin