Kimi Räikkösen uhkapeli kummastuttaa – "Yllätyksettömästi se ei kannattanut"
Ylistyksen ja pettymyksen ero formula ykkösissä on pienestä kiinni, uskoo ESPNF1. Kimi Räikkösen eilinen 14:s sija ei ollut sen heikompi suoritus kuin olettaa saattoi.
– Jos kisa olisi ollut 10 kierrosta lyhyempi, me kaikki ylistäisimme (Räikkösen) ilmiömäistä paluuta… Valitettavasti tämä ei ollut asian laita, sivusto kirjoittaa.
– Lotus uhkapelasi ajattamalla häntä sarjalla käytettyjä keskikovia renkaita puolet kisasta (28 kierrosta), ja yllätyksettömästi se ei kannattanut. Vain Bruno Senna onnistui saman pituisessa stintissä (27 kierrosta), mutta hän ei yrittänyt pitää Sebastian Vetteliä takanaan ja hänen renkaansa olivat uudet.
Heikki Kovalainen, joka ajoi viimeiseksi kisan loppuun ajaneista kuljettajista, ei saa haukkujä Räikköstä enempää.
– Heti toisen stoppinsa jälkeen hän tunsi ongelma auton perässä ja ajoi Caterhaminsa varikolle varmistaaksen, että kaikki on yhä kiinni. Talli vaihtoi uudet renkaat hänen autoonsa ja lähetti matkaansa, mutta siinä vaiheessa hän oli jo menettänyt niin paljon aikaa, että kisan loppuun ajaminen samalla kierroksella johtajien kanssa oli mennyttä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- F1-tähti lipsautti: Ferrarille suuri etu uudesta F1-säännöstä – talli uusi mestarisuosikki?
- F1-suosikki paljastaa: Entinen huippukuski ei lopettanut uraansa omasta päätöksestä
- Valtteri Bottas: tässä on F1:n lahjakkain kuski
- Ott Tänak: tyly näkemys MM-rallin kuskeista
- Kalle Rovanperä sivussa – nämä nimet ratkaisevat Super Formula -kauden 2026
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- Podcastissa hulvaton paljastus Kimi Räikkösestä: ”Uhkasivat sotaoikeudella ja vankilalla”
- Janni Hussi astui esiin – merkittävä paljastus tilanteestaan
- Jari-Matti Latvalalta iso uutinen
- F1-maailman leuka lohksahti – Kimi Räikköseltä yllätysilmoitus!
- Mika Häkkisen tytär Ella Häkkinen: merkittävä uutinen
- Toyotalta paljastus: Kalle Rovanperän päätös ei perustunut pelkästään terveysmurheisiin
- Kalle Rovanperä: yllätysuutinen!
- Kalle Rovanperä tarvitsee apua – ”Onko kellään Suomessa?”
- IS: Marcus Grönholm jahtaa unelmaansa: ”Jari-Matti, sinulla on numeroni”