Kimi Räikkösen suoritus hämmästyttää – "Loistavin kuudesta mestarista"
Vaikka Fernando Alonsolle Bahrainin osakilpailu oli vaikean puoleinen – jos nyt seitsemättä sijaa tämän vuoden Ferrarilla voi sellaiseksi kutsua – Espanjan mediassa Alonson 2000-luvun kilpakumppani Kimi Räikkönen saa vuolaita kehuja sunnuntain esityksestään.
– Kimi ei ole enää hypoteesi, vaan vaarallinen yhtälö, maan suurimpiin kuuluva sanomalehti El Mundo kirjoittaa.
– Hänen suhteensa Lotukseen on täydellinen ja Romain Grosjean – hänen matkakumppaninsa maailmalla – pitää hänen eksentrisyyksistään. Kukaan muu ei kutsuisi median edustajia jäätelölle Malesian (kauden 2009) pettymyksen jälkeen, sanomalehti viittaa Lotuksen toimittajille jakamiin puikkoihin tämän kauden toisessa kilpailussa.
– Sellainen on Kimi, ”kaikkein loistavin kuudesta maailmanmestarista radalla”, kuten Pedro de la Rosa hänet määritteli – näkemys, jonka jakaa suuri osa varikkomuuria.
El Mundo vaikuttaa nostavan Jäämiehen mukaan mestariehdokkaisiin.
– Räikkönen nosti katseensa kohti aavikkoa Sakhirin podiumilla. Ehkä se oli se hetki, jolloin hän käsitti saavutuksensa, sanomalehti kirjoittaa poeettisesti.
– Hänen lupansa unelmoida on aivan yhtä oikeutettu kuin viiden muun mestarin. Maailma on yhtä avoin kuin sinä maagisena iltana vuonna 2007 kun hän osoitti nerokkuutensa Interlagosissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sopimus päättyy – F1-kuljettajasta tulossa Kalle Rovanperän kilpailija?
- Janni Hussista liikkuu rallimaailmassa hurja huhu – näin hän kommentoi asiaa IS:lle
- Kalle Rovanperän ex-kartturi Jonne Halttunen löysi uusia töitä
- Kaikki driftingin SM-sarjasta 2026
- IS: Manageri laukoi suorat sanat Kalle Rovanperän tilanteesta: ”Täysin mahdotonta”
- Kalle Rovanperän formuladebyytti päättyi joukkokolariin
- Kalle Rovanperä ajoi ensimmäiset formulakisansa – asiantuntija vaikuttui: ”Valtava petraus”
- Brutaali arvio: näin Valtteri Bottaksen uudelle tallille käy
- Kalle Rovanperän tulikaste lähestyy – tällaisen tavoitteen suomalainen linjasi
- Jari Matti Latvala VM:lle: Esapekka Lappi -uutinen sai leuan loksahtamaan

- Kalle Rovanperä pääsi irti formuloissa – näin suomalaiselle kävi testeissä
- Jari Matti Latvala VM:lle: Esapekka Lappi -uutinen sai leuan loksahtamaan
- Kalle Rovanperän formuladebyytti päättyi joukkokolariin
- Brutaali arvio: näin Valtteri Bottaksen uudelle tallille käy
- Sergio Perez vahvisti karun totuuden ajastaan Red Bullilla
- IS: Kalle Rovanperän tilanteesta rohkaiseva päivitys