Allison: "Räikkösen autossa lisäpotentiaalia useita kymmenyksiä"

Lotuksen tekninen johtaja James Allison sanoo, että Kimi Räikkönen pystyy vielä useammankin kymmenyksen parannukseen kierrosta kohden, mikäli ohjaus saadaan hänelle täysin mieleiseksi.
– Kimi tulee menestymään entistä paremmin kun saamme hänen olonsa autossa paremmaksi, Allison sanoi sarjan kotisivun mukaan.
Räikkösen auton ohjausongelma ei ole yhäkään poistunut kokonaan, mutta tekniikkapomo sanoo, että tätä pistettä lähestytään.
– Valitettavasti korjaus ei ole niin yksinkertainen, että se tapahtuisi vain säätelemällä vipuja. Meidän uusimmat säädöt antavat Kimille riittävästi apua nopeissa, korkean rasituksen mutkissa, mutta emme ole vielä saaneet aikaan sellaista tarkkuutta kuin hän haluaa.
– Me kehitymme tällä alueella, mutta hänen ajotapansa on sellainen, että hän pyrkii saavuttamaan etuakselin rajan ja ohjaamaan autoa hyvin hienovaraisesti sen arvon ympärillä. Mutta jotta hän voi ajaa näin, ohjauksen täytyy antaa hänelle äärimmäisen herkkästi vastetta. Me teemme lujasti työtä saadaksemme hänelle täydellisen auton, jolla hän voi puristaa viimeiset muutamat kymmenykset aika-ajoissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan