Nyt se tapahtui: Fernando Alonso poltti kääminsä Hondan surkeuteen – latoi kitkeriä kommentteja
Kuva: Getty Images
McLaren-Hondan surkea testivire on herättänyt paljon puheita F1-varikolla. Jatkuvasti hajoava voimanlähde on asettanut yhteistyökumppaneiden uskon koetukselle, sillä McLaren myönsi jo eilen suhteen olevan äärimmäisessä rasituksessa.
Fernando Alonso ollaan opittu tuntemaan paitsi erinomaisena kuljettajana, myös kuumakallena, joka antaa sanallisen piiskan sivaltaa kupin keittäessä yli. Esimakua espanjalaisen Honda-kritiikistä saatiin jo vuonna 2015 useaan otteeseen, mutta tämän vuoden osalta suu pysyi supussa aina tähän päivään saakka.
Alle 50 kierrosta tänään ajanut Alonso ei voinut enää hillitä turhautumistaan hänen puhuessa espanjalaismedialle pieleen menneestä testipäivästä.
– Tiimi saapuu Australiaan valmiina voittamaan. Kaikki muut ovat valmiita, paitsi Honda, Alonso raivosi manaten Hondan epäluotettavuuden lisäksi myös moottorin tehottomuutta.
– Häviämme suorilla huippunopeuksissa yli 30 kilometriä tunnissa.
LUE MYÖS:
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
- Unkarin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Lähtöruuturangaistukset sekoittavat pakkaa – tässä Belgian GP:n lähtöjärjestys
- Vihdoin onnistuminen! Tuukka Taponen täräytti eturiviin F3-luokan aika-ajoissa