Lehti: Ferrari löytänyt säännöistä porsaanreiän – tässäkö syy Räikkösen ja Vettelin hurjaan vauhtiin?
Kuva: Getty Images
Ferrari on ollut talvitestien eittämättä suurin yllättäjä. Viime kaudella Mercedeksen ja Red Bullin tallomaksi joutunut italialaistalli näyttäisi onnistuneen uuden autonsa suunnittelussa erinomaisesti. Sekä Kimi Räikkönen että Sebastian Vettel ovat saaneet kasaan runsaasti kierroksia, minkä lisäksi autosta näyttäisi löytyvän myös riittävästi vauhtia kärkitaisteluun.
Auto Motor und Sportin mukaan tallin ihmenousun takana saattaa olla suunnittelufilosofinen ratkaisu, joka menee sääntöjen harmaalle alueelle.
Jo Ferrarin ensiesittelyssä moni kiinnitti katseensa tallin auton keskiosassa sijaitseviin ilmanohjaimiin. Italialaistallin ratkaisu näyttä huomattavasti monimutkaisemmalta muihin talleihin verrattuna. AMuSin mukaan tähän on ollut syytäkin.
Kansainvälinen autoliitto FIA on linjannut säännöissään, että uusien autojen sivuponttoonien tulee olla 75 asteen kulmassa leveimmän kohdan muuttuessa kapeammaksi eteen päin katsottuna. Suunnittelijat haikailevat kuitenkin 90 asteen kulmaa, sillä se olisi ilmavirtausten kannalta optimaalisin kulma.
Ferrari on rakentanut omista ilmanohjaimistaan ratkaisun, jossa molemmat kulmat toteutuvat. Varsinainen sivuponttooni noudattaa FIA:n määräystä, mutta sen ympärille rakennettu ilmanohjaimisto tekee ponttoonista ikään kuin 90 asteisen, jolloin auton aerodynaamiset ominaisuudet paranevat.
AMuS raportoi ainakin Red Bullin suunnittelijagurun Adrian Neweyn olevan häkeltynyt Ferrarin ratkaisusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Kalle Rovanperältä ikävä päivitys – kilpailu jäi ajamatta
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”
- Kun odotukset katoavat – Lewis Hamilton ja Ferrarin uusi alku