Sisäpiiriläinen pelkää: Toivottavasti Fernando Alonson ura ei ole ohi
Kuva: Getty Images
Entinen F1-kuski Martin Brundle pitää Barcelonassa kolaroineen Fernando Alonson poisjääntiä F1-kauden avauksesta hyvin huolestuttavana uutisena.
Mies sanoo, että Alonson jätettyä kolarinsa jälkeen loput testit ajamatta, kisan väliin jättäminen ei ollut enää suuri yllätys.
– Hän vietti kolme päivää sairaalassa ja missasi sitten seuraavat testit, joten me tiedämme, että jotain outoa on meneillään. En usko, että olemme kuulleet koko tarinaa vielä – se on outo juttu, Brundle sanoi Sky Sportsille.
– Miksi hän kolaroi? Oliko hänellä jo valmiiksi päässään ongelma, joka aiheutti kolarin? Vai kolaroiko hän ensin ja sai sitten jonkinlaisen aivotärähdyksen tai puhkesiko hänen päässään suoni tai jokin muu? Selvästikin kyseessä on jotain merkittävää, jos hän missaa testin ja nyt kisan.
Brundle ei ole täysin vakuuttunut, että espanjalaista tullaan näkemään radalla vielä kauden toisessakaan kisassa.
– Hän sanoo valmistautuvansa Malesian GP:hen eikä voi riskeerata toista tärähdystä 21 päivän sisällä. Mutta se jää nähtäväksi. Minä vain toivon, että kyseessä ei ole uran päättävä ongelma Fernando Alonsolle, Brundle sanoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Honda paljasti vakavan ongelman Aston Martinin F1-autossa: ”Tilanne oli vaarallinen”
- Kalle Rovanperä kaukana kärjestä Super Formula -sarjan testeissä – manageri latasi suorat sanat
- Kalle Rovanperän Super Formula -testit pieleen – epäonni piinasi jälleen
- Ex-kuski uskoo Valtteri Bottaksen olevan Cadillacin ykköstykki: ”Paremmin valmistautunut”
- Alex Albon arvioi: Lewis Hamiltonin ajotyyli sopii uusiin F1-autoihin
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa