13-kertainen GP-voittaja David Coulthard on antanut The Telegraph -sanomalehdessä epävirallisia palkintoja (ja risuja) kuljettajille ja talleille menneestä kaudesta.

Parhaiksi kuljettajiksi hän nimeää tuoreen mestarin Lewis Hamiltonin sekä kolme voittoa huomattavasti Mercedestä kilpailukyvyttömämmällä Red Bullilla ajaneen Daniel Ricciardon.

– Kunnianmaininta täytyy antaa Fernando Alonsolle, joka sai Kimi Räikkösen näyttämään häviäjältä, skotti lisäsi.

Kauden suurimmaksi pettymykseksi Coulthard arvioi kuitenkin suomalaiskuljettajan sijaan Hamiltonin edeltäjän:

– Kimi Räikkösen paluu Ferrarille oli huonoin kausi tallin kuljettajalle sitten vuoden 1982, mutta neljän peräkkäisen mestaruustittelin jälkeen Sebastian Vettel näytti varjolta aiemmasta, skotti sanoo.

– Saksalainen ei pitänyt uusistä säännöistä, eikä moottoreista. Se on ihan OK, mutta hänen mantransa vaikutti heikentävän hänen suoritustaan. Vettel ei koskaan vaikuttanut sopeutuvan downforcen puutteeseen, mikä haittasi hänen suorituksiaan sekä aika-ajoissa että kisoissa.

– Hän paransi kauden loppua kohti, mutta Red Bull -tallikaveri Daniel Ricciardo voitti hänet kisoissa.