Gene Haas avasi F1-visiotaan
Kuva: Getty Images
Formula ykkösissä kaudella 2016 aloittavan Haas Formulan perustaja Gene Haas vakuuttaa, että hänellä ei ole harhaluuloja siitä, miten paljon työtä menestyvän tallin perustaminen vaatii.
Amerikkalaisliikemies kertoi sarjan kotisivulla, että hän ei odota nousua keskikastiin lyhyellä tähtäimellä.
– Meillä on opittavaa. Se tulee viemään aikaa, koska tietenkään et voi vain tulla mukaan ja lyödä [huipputalleja] saman tien, Haas totesi.
– Minun arvioni on, että ensin on vietettävä kolmesta viiteen vuotta häntäpäässä oppien ja se tuleekin olemaan meidän työmme – että opimme saamaan hommat toimimaan. En voi luvata, että me pystymme siihen, mutta toisaalta se, miten me toimimme saattaa muuttaa muiden toimintatapoja.
Haas kertoi, että tallin budjetti ei tule asettamaan uusia kalleusstandardeja formula ykkösille.
– Meidän kokemuksemme NASCAR:ssa on opettanut meidät käyttämään resurssejamme tehokkaasti ja pyrimme samaan myös formula ykkösissä, hän sanoi.
– Meidän suunnitelmamme ei ole kuluttaa satoja miljoonia ollaksemme menestyksekkäitä. Uskon, että me voimme osoittaa, että menestykseen ei tarvita sellaista tuhlausta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ex-kuski uskoo Valtteri Bottaksen olevan Cadillacin ykköstykki: ”Paremmin valmistautunut”
- Alex Albon arvioi: Lewis Hamiltonin ajotyyli sopii uusiin F1-autoihin
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin

- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Kenian MM-ralli 2026: Aikataulu, erikoiskokeet, osallistujat ja televisiointi
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast